Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Johtaminen, työhyvinvointi, Työntekijäkokemus

Tuhkasta nousee uusi ja uljas 360°-arviointiprosessi

”Olemme sparranneet 360-kokemuksia ja hyötyjä noin 50 kokeneen ammattilaisen ja HR-johtajan kanssa ja kehittäneet niiden pohjalta oikeasti hyödyllisen ja konkreettista kehittämistä tukevan 360°-mittauspalvelun.”

Taannoin olin esimiehenä suuryrityksessä, jossa päätettiin parantaa esimiestyötä ja pääasiallisena keinona oli 360°-arviointiprosessi. Maaperä arviointien tekemiseen oli pedattu kuntoon hyvällä viestinnällä.

Lähes 40 kysymystä sisältävän itsearvioinnin ja samaan aikaan tehtävien kollegoiden arviointien myötä arviointi alkoi kuitenkin maistua puulta. Pakko myöntää, että loppuvaiheen kyllästyminen saattoi vaikuttaa myös laadulliseen tasoon. Tämän jälkeen tarina eteni seuraavasti:

  1. Olin jo ehtinyt unohtaa tehdyn arvion, kun sain tulokset. Tuloksissa oli hieno hämähäkinverkkokaavio arvioitavista asioista sekä oma tulokseni eri vastaajaryhmien näkökulmasta. Mukana oli myös koneellisesti luodut parantamisalueet ja -ehdotukset kirjattuna yleisellä esimiesjargonilla.  Luin materiaalin läpi ja ajattelin: “Jaaha, voihan sitä asiaa näinkin lähestyä, mutta ei tästä kyllä mitään konkreettista saa irti”.
  2. Myöhemmin tulokset katselmoitiin yhdessä konsultin kanssa. Yritimme rakentaa siltaa arkeen sekä konkreettisiin parantamistoimenpiteisiin. Keskustelu oli ihan hyvää, mutta pääosin spekulatiivista. Lähinnä yritimme arvailla taustoja numeroiden takana. Toki muutama hyvä ajatus tuli mieleen, mutta oivalluksiksi näitä ei voinut kutsua. Kumpikin taisi tietää, että ei tämä mihinkään johda.
  3. Muutama päivä myöhemmin olin asian jo unohtanut. Palaveri konsultin kanssa oli kylläkin ihan kiva ja sain kansion hyllyyn, mutta mitään muuta ei jäänyt käteen.

Olemme sparranneet 360-kokemuksia ja hyötyjä noin 50 kokeneen ammattilaisen ja HR-johtajan kanssa. Lähes kaikki ovat olleet samoilla linjoilla “360 on keisari ilman vaatteita“. Toki siitä voidaan saada jotain hyötyä irti, mutta silloin pitää tehdä erittäin paljon töitä. Tämän lisäksi:

  1. Yksittäinen mittaus tuottaa lähinnä viihdyttävää materiaalia, jonka pystyy selittämään ihan miten päin haluaa, kunhan ottaa huomioon kyselyn ajankohdan, sitä ennen tapahtuneen organisaation sisäisen viestinnän, työtilanteen, kesäjuhlat, pikkujoulut ja kuunkierron vaiheen.
  2. Kaikkien pitäisi jo ymmärtää, että yksittäisten mittausten ja purkutilaisuuksien pääasiallinen hyöty on johdolle tuleva parempi omatunto: “Kyllä me taas parannettiin meidän esimiestyötä, yes!”.

Kun halutaan oikeasti muuttaa asioita, vaatii se työtä. Tällöin kyseessä on aina prosessi. Jos kehittämisprosessista halutaan hyötyjä, pitää sitä ohjata aktiivisesti. Jotta prosessia voidaan ohjata aktiivisesti, pitää sitä mitata systemaattisesti. Ihan perusasioita siis.

Asian korjaamiseksi olemme kehittäneet oikeasti hyödyllisen ja konkreettista kehittämistä tukevan 360°-mittauspalvelun, joka:

  • sisältää aina useampia mittauspisteitä kehityksen jatkuvaan luotettavaan arviointiin
  • tukee nopeaa vuorovaikutusta oikeiden juurisyiden ja kehitystarpeiden tunnistamiseksi
  • on kevyt, liiketoimintalähtöinen ja lähellä arkea
  • auttaa tunnistamaan oikeat kehitystoimenpiteet luotettavasti, jotka johtavat haluttuun muutokseen.

Tervetuloa maksuttomaan webinaariin

Celkee Insight järjestää 30.1.2019 maksuttoman webinaarin, jossa kerrotaan tarkemmin, mistä uudessa arviointimenetelmässä on kyse.

Ilmoittaudu mukaan täältä >> WEBINAARI: 360-arviointi loi nahkansa, uskallatko kokeilla? Kannattaa ilmoittautua, sillä live-lähetyksessä voit esittää kysymyksiä chatin kautta ja jos et ehdikään live-lähetykseen, tulee tarjolle myös jälkitallenne.

Webinaarissa käydään läpi Celkee Insight 360-arvioinnin perusteet ja filosofia:

1. Miksi Celkee Insight 360-arviointi tuottaa parempia tuloksia kuin perinteiset arvioinnit.
2. Miten Celkee Insight 360-arviointi toteutetaan.
3. Mikä on tärkeää Celkee Insight-arvioinnin tekemisessä.
4. Millaisia asiakaskokemuksia Celkee Insight 360-arvioinneista on saatu.

Webinaarissa puhujana Wiki Wikström, jonka HR-kokemus ja osaaminen on karttunut sekä kotimaisissa että kansainvälisissä organisaatioissa tukemalla liiketoimintoja johtamisen, esimiestyön, organisaatiokulttuurin ja osaamisen kehittämisessä. Tervetuloa mukaan!

tero_kyckling

Tero Kyckling

Terolla on pitkä kokemus asiantuntija ja esimiestehtävistä kansainvälisten yritysten parista. Hän on Celkee Oy:n perustajajäseniä ja hyödyntää matkalla tarttuneita kokemuksia johtamisen kehittämiseen uudelle aikakaudelle Celkee Insightin puitteissa.