Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Mikä Oppia.fi?

Kuka omistaa osaamiseni: onko se työnantaja, HR-yksikkö vai minä itse? Kaikilla on rooli ja intressi asian suhteen, mutta suurin intressi tulisi olla jokaisella itsellään. Monimuotoinen oppiminen on hyvin henkilökohtainen asia. Osaamisestaan kannattaa pitää huolta, sillä muuten syntyy oppimisvelkaa, aivan kuten rakennusten osalta syntyy teknistä velkaa. Huolehtimalla omasta kehityksestään, tekee samalla myös itsestään organisaatiolle vaikean korvattavan.

Entä jos olisi paikka, johon luotettava taho on kerännyt alan parhaat kouluttajat, ja johon kiireinenkin voisi keskittää hankintansa? Paikka, josta löytäisit tarvitsemasi omalle osaamistasollesi ja oppimistavallesi suunnattuna? Me näimme tarvetta tällaiselle paikalle ja siksi perustimme keväällä 2016 Oppia.fi – Oppimisen verkkokaupan. Se tekee sinullekin helpoksi vastata niin omasta kuin tarvittaessa vielä muidenkin osaamisesta.

Oppia.fi -verkostoon kuuluu yli 50 koulutusyritystä ja tarjontaa laajennetaan jatkuvasti. Kokoamme parhaiden toimittajien luokkakoulutukset, tapahtumat, webinaarit, verkkokurssit, e-Kirjat ja muun digitaalisen sisällön helposti ja luotettavasti saatavillesi. Oppia.fi on aikuisen oppijan taivas.

Oppia.fi blogista pääset lukemaan kouluttajakumppaniemme tarinoita elävästä (työ)elämästä. Tutustu ja jaa oppia muillekin!

Oppia.fi – Oppimisen verkkokaupalle on myönnetty Suomen Avainlippu -tunnus syksyllä 2016 sekä 100 hyvää Suomesta -titteli keväällä 2017.