Työpäivät ovat monesti kuin peli ilman pelisääntöjä, kuin työväenteatteri ilman käsikirjoitusta. Sähköpostia tulee monellekin meistä paljon, koska ”tiedottamisesta” on tehty niin helppoa. Sähköpostisavotassa kuluu paljon ja aivan tarpeettomastikin aikaa. Erilaiset palaverit, hyödylliset ja vähemmän hyödylliset, täyttävät päivän, kun kutsu palaveriin on tullut varmuuden tai tavan vuoksi. Ihmisiä on vaikea tavoittaa ja saada asioita etenemään, varmaankin myös edellä kuvatuista syistä ja erilaisiin etsimisiin käytetty aika varastaa huomaamatta työtunteja.

TAVOITTEET TODEKSI

Työajan suunnittelusta puhutaan paljon puolesta ja vastaan. Käytettävissä olevan ajan tiedostaminen, omien tavoitteiden tunnistaminen ja askelmerkkien asettaminen viikoittaiseen tekemiseen, ovat osaltaan varmistamassa tavoitteiden saavuttamisen. Suunnitellessa tulee myös mietittyä mitä tehdään, mitä tehdään, jos aikaa vielä jää ja minkä asioiden tekemistä ei kannata enää jatkaa. Samalla tekemisille tulee järjestys ja ehkä vähemmällä tekemisellä saakin enemmän aikaiseksi.

KESKITTYMISEN ARVO

Erilaiset keskeytykset vievät helposti huomion tekemisestä pitkäksikin aikaa toisaalle. Ajatus katkeaa, virheitä syntyy ja kesken jääneeseen asiaan palaaminen vie oman aikansa. Osa keskeytyksistä johtuu ympäristöstä ja muista, osa itsestä. Pyri järjestämään itsellesi keskeytyksetöntä aikaa ja pitämään taukoja silloin, kun keskittyminen on vaikeaa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että 45 minuuttia tehokasta tekemistä ja sen jälkeen tauko, varsinkin jos keskittyminen on vaikeaa.

Jos sähköpostin saapumisilmoitus vie huomiosi saapuneeseen postiin tarpeettomasti, kannattaa saapumisilmoitus ottaa pois päältä.

KAIKEN KESKIÖSSÄ ON ITSESTÄ HUOLEHTIMINEN

Työelämä on tasapainoilua tehokkuuden, uudistumisen ja hyvinvoinnin kanssa. Ensin on huolehdittava omasta hyvinvoinnista, tämän jälkeen kaikki on mahdollista. Syö terveellisesti säännöllistä ruokarytmiä noudattamalla, liiku ja hyödynnä arkiliikunta, lepää ja rentoudu, opettele olemisen taito. Kohtuullista tavoitteet ja karsi. Hyödynnä positiivisen ajattelun voima ja vähennä tietoisesti kiireestä puhumista, jotta kiireen tuntu ei ahdistele sinua tarpeettomasti. Tarkastele omaa asennettasi, sillä se ratkaisee.

Tervetuloa Onsightin maksuttomiin webinaareihin! Office 365 hyötykäyttöön webinaari 2.6.2017. Jo pidetyt webinaarit voit kuunnella jälkitallenteena kohdasta ”Näytä menneet webinaarit”

Onsight on yksi Oppia.fi – Oppimisen verkkokaupan yli 60:sta kouluttajakumppanista.

Mia_Maria_Karjalainen_1
Mia-Maria Karjalainen

Mia-Maria toimii kouluttajana Onsightissa ja hän kouluttaa Office-paketin ohjelmia ajatuksella ”vähemmällä työllä enemmän tuloksia”. Office 365:ta käyttäjän näkökulmasta ajatuksella ”työ ei ole paikka”. Oman työn johtamiseen sekä tavoitteellisempaan kokoustamiseen liittyvät asiat ovat hyvinkin lähellä Mia-Marian sydäntä.