Maija: tässä ja nyt  8/5/220

Maija on 49-vuotias johtaja. Maija johtaa arvoketjua, jossa työskentelee 22 henkilöä. Maijalla on mies, yksi poika, 160 neliön talo arvostetulla alueella, puutarha, polkupyörä, huvila, 3 rakasta harrastusta, 5 hyvää ystävää, paljon mukavia tuttuja, 125/75 verenpaine, 4.6 kolesteroli ja kissa nimeltä Miisu.

Maija on aina ollut kiinnostunut kaikesta. Kiinnostuksen kaikkeen hän peri isältään, joka eli 100-vuotiaaksi ollen loppuun asti täysissä sielun voimissa. Itse asiassa isä oli parempimuistinen ja hoksaavampi kuin monet paljon nuoremmat.

Maija on aina saavuttanut hänelle asetetut tulostavoitteet helposti yhdessä muiden arvoketjussaan työskentelevien kanssa. Kaikki näkevät koko ajan koko arvoketjun tilanteen ja ongelmien ilmetessä niihin puututaan välittömästi. Maija ja muut poistavat vuodessa keskimäärin 100 ongelmien juurisyytä pysyvästi. Vuoden aikana pidetään 45 ”Happy Weekend Coming!” -perjantaisessiota hyvän työviikon päätteeksi.

Maija lähtee pyörällä töihin klo 7:45 syötyään ensin aamupalan miehensä ja poikansa kanssa. Töistä Maija palaa yleensä klo 17.

Maijan elämä on opiskeluajan jälkeen koostunut työstä, perheestä, harrastuksista ja ystävistä. Maija on onnellinen arjessa.

Maijan elämänohje on aina ollut: ”Tässä ja nyt; ei kiirettä minnekään” Siinä kiteytyy kaikki olennainen.

Matti: Jaksaa, jaksaa!  24/7/365/until R.I.P.

Matti on 49-vuotias johtaja. Matilla on 7 alaista, joilla on yhteensä 88 alaista. Lisäksi Matilla on vaimo, yksi tyttö, 250 neliön talo arvostetulla alueella, kaksi autoa, kesämökki, purjevene, moottoripyörä, 845 000 euroa velkaa, 150/100 verenpaine, 6.0 kolesteroli,  7 erilaista lisäravinnevalmistetta, rakastajatar ja koira nimeltä Musti.

Matti on koko elämänsä ajan omistautunut työlleen. Hän on useimmiten saavuttanut hänelle asetetut tulostavoitteet ja piiskannut myös alaisensa saavuttamaan heille asettamansa tavoitteet. Työvuoden aikana Matti on päätöksentekokone, joka hoitaa päivittäin keskimäärin 7 palaveria ja käy läpi noin 60 sähköpostia sekä sammuttaa 4 ”tulipaloa”. Vuositasolla Matti vetää lisäksi 2 – 3 YT-neuvottelut, irtisanoo 20 henkilöä ja palkkaa 15 uutta henkilöä parantaen tulosta noin 0-2 prosenttia.

Matti herää ja lähtee töihin joka aamu ennen perheen heräämistä. Töistä Matti palaa klo 20 – 24 riippuen päivästä.

Matin elämä on ollut tällaista opiskeluajan jälkeen.  Matti on mielestään menestynyt opiskelukavereitaan paremmin. Jotkut niistä ovat jopa taiteilijoita tai joitain muita tuottamattomia ihmisiä.

Matti on aina noudattanut neuvoa: ”Tulos tai ulos!” Siinä kiteytyy kaikki olennainen. 24/7/365. Until R.I.P.

Johtajan ja esimiehen rooliin kuuluu viedä joukkonsa kohti asetettuja tavoitteita tulosta tehden. Joillekin työ on helppoa. Ja joillekin kasaantuu matkan varrella erilaisia voimavaroja vähentäviä asioita, tapahtumia ja sattumuksia.

Johtajan ja esimiehen elämän muutosvalmennus 16.5.2017 tarjoaa sinulle ajatuspohjan ja toimintatapoja, jolla voit muuttaa työ- ja muun elämäsi paremmaksi.

Muutosvalmennuksen aihealueita käydään läpi ilmaisessa webinaarissa ti 25.4. klo 9 – 9:40. Tervetuloa mukaan! Webinaari on mahdollista kuunnella myös jälkitallenteena.

tapio_hirvonen
Tapio Hirvonen

Kirjoittaja auttaa työkseen ihmisiä ja organisaatioita viemään läpi muutoksia ja rakentamaan uutta liiketoimintaa kunkin organisaation tilanteeseen sopivalla tavalla. 

”Valmistuttuani Turun kauppakorkeasta muutin Helsinkiin, kävin parturissa ja pääsin johtajakoulutukseen SOK:lle, josta alkoi monipolvinen trokee useille toimialoille erilaisiin esimies- ja johtajan tehtäviin.  Työurakone jyskytti eteenpäin kuin juna.  Yhden kerran kavereiden kanssa pysähdyimme ja teimme 40-vuotisbileisiin töihin – kotiin – töihin – kotiin näytelmän. Se oli yksitoikkoinen. Mutta bändinä soitti Remu & Ganes.”

Erinomainen.fi on yksi Oppia.fi – Oppimisen verkkokaupan yli 50:stä kouluttajakumppanista. Tutustu heidän koulutustarjontaansa täältä!

Blogin pääkuva: Kari Etelä