Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

ketterät menetelmät

Projektipäälliköstä tuli Product Owner

Vielä muutama vuosi sitten tuntui, että Product Owner tai tuoteomistaja on aika harvinainen olio. Vaikka ketteriä toimintatapoja onkin harjoitettu jo pitkään, erityisesti tuotteita kehittävissä organisaatioissa, niin aika monissa paikoissa ei ollut “päätoimisia” tuoteomistajia. Minusta tuntui, että tuoteomistajuus nähtiin enemmän roolina, jonka hoiti joku, jolla oli siihen kykyjä, aikaa ja halua. Tämä ihminen saattoi olla projektipäällikkö tai tuotepäällikkö, joskus jopa linjaesimies tai scrum master. Tälläkin tavalla toimien kyllä agilea voi tehdä, mutta ei liene sattumaa, että viime aikoina on yhä useammin alkanut törmätä siihen, että organisaatioissa ihan nimetään joku päätoimiseksi tuoteomistajaksi.

Takaako tittelin vaihto menestyksen?

Puhuinkin tästä jo aikaisemmassa blogissani. Tuoteomistajuus on rooli, jolla on suuri vaikutus tiimin tuloksiin, ja roolin hyvä hoitaminen ottaa aikaa. Joskus se on ihan täysipäiväinen homma, joskus sen voi hoitaa käyttämällä siihen 50% työajasta. Mutta sitä ei oikein voi hoitaa hyvin, jos siihen käyttää vähemmän aikaa. Pelkät Scrumin seremoniat eivät ole se mihin Product Owneria tarvitaan, vaan tärkeää on tiimin kanssa keskustelu, työskentely backlogin kanssa, tarpeiden selvittäminen stakeholdereilta ja asiakkailta ja yhteistyö esimerkiksi tuotepäällikön ja tuotejohdon kanssa. Mutta ehkäpä jo se, että ihmisten tittelit alkavat pikkuhiljaa vaihtua Product Ownereiksi, kuvaa sitä, että organisaatioissa on herätty tähän; vaikka ihmiset tekevät vielä muitakin töitä, niin jos heillä on tuoteomistajan rooli, niin titteliä vaihtamalla ehkä siihen on “lupa” käyttää sen vaatima määrä efforttia. Tämä on todella hyvä trendi!

Tärkeää olisi myös selvittää mitä se uusi rooli oikein tarkoittaa

Mutta ihan pelkästään pelkällä tittelin vaihdolla ei hommat lähde luistamaan paremmin ja tulokset parannu, se on selvää! Se että käytetään hiukan enemmän aikaa, on hyvä asia. Jos tittelin vaihto vaikuttaa myös asenteeseen, siihen että lähdetään vähän oppimaan ja selvittämään mitä se tuoteomistajuus oikeastaan tarkoittaa, on toinen hyvä asia mikä tittelin vaihdosta voi seurata. Se päätavoite varmasti tittelin vaihdolla on ollut, että toiminta oikeasti muuttuu – sen lisäksi että ymmärretään Product Ownerin roolin vaatimukset ja tarkoitus ja on pystytty hankkimaan tieto ja taidot, miten roolissa saa tuloksia aikaan, pystytään myös muuttamaan omaa toimintaa. Silloin ollaan hyvällä uralla!

Tuoteomistajan missio

Tuoteomistajan missiohan on maksimoida tuotetta kehittävän porukan tulosten arvo. On tuotetta kehittäviä tiimejä sitten yksi tai useampia, Product Owner pyrkii selvittämään asiakkailta ja stakeholdereilta mitkä ominaisuudet tuotteeseen kannattaisi rakentaa seuraavaksi, että organisaatio saisi siitä maksimaalisen arvon ulos. Arvo voi olla rahallista tai sitten oppia – saadaan lisää tietoa. Tämä kuulostaa simppeliltä mutta ei todellakaan ole sitä – ideoita ja issueita mitä tiimi voisi tehdä on valtavasti, ja niistä pitäisi osata priorisoida tehtäväksi ne kaikkein tärkeimmät.

Tuoteomistajan suurin haaste

Suurin ongelma tuoteomistajalla on se, että jotta voisi tehdä parhaat priorisointipäätökset, pitäisi pystyä kommunikoimaan todella laajasti. Ja kommunikaatio ottaa paljon aikaa. Tämä ajan puute on juuri se suurin ongelma, koska tätä aikaa syö jatkuva virta tuotteeseen ja hankkeeseen liittyviä bugeja, issueita, ongelmia, kysymyksiä ja tulipaloja. Jos tämän jatkuvan virran antaa viedä mukanaan, käy huomaamatta niin, että vaan unohtuu käyttää tarpeeksi aikaa asiakkaiden ja markkinatarpeiden selvittämiseen, testaamiseen ja yhteistyöhön, vaikka tuotejohdon kanssa. Ja se taas johtaa siihen, että riski väärien priorisointipäätösten tekemiseen kasvaa, tai vielä pahempaa – toteutetaan jotain mitä ei tarvita tai mitä joudutaan muuttamaan tai korjaamaan. Siitä syntyy hukkaa.

Vielä tätäkin vaarallisempaa on yrittää kehittää tuotetta sokkona, ilman mitään tietoa siitä miten markkinoilla on uudet ominaisuudet otettu vastaan. Silloin edetään täysin oletusten varassa.

Tuoteomistajille, kuten tuotepäälliköillekin, olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää käyttää suuri osa ajasta siihen, että selvitetään asiakkaiden ja markkinoiden tarpeita eri keinoin, ja myös seurataan sitä miten uusiin tuoteominaisuuksiin mitä ollaan releasoitu, reagoidaan ja miten ne tuovat firmalle rahaa. Silloin voidaan tehdä nopeasti oikeita päätöksiä.

Product Ownerin menestystekijät

Mutta miten sitten löytää se aika tähän? Tässä auttaa, kun käyttää järkeviä rutiineja issue ja päätöstulvan hallintaan ja ymmärtää tuoteomistajan roolin menestystekijät. Näistä asioista puhutaan kirjassani lisää ja myös tuoteomistaja-kurssilla, mutta katsotaan kirjassani esittelemääni menestystekijämallia nyt hieman lähemmin.

Olen muuttanut normaalia PDCA mallia tuoteomistajille sopivammaksi. Minun mallissanikin on neljä osaa, joista ensimmäinen on suunnittelu, Plan. Mutta kolmea seuraavaa olen muokannut toimimaan tuoteomistajille paremmin. Eli kolme seuraavaa menestystekijää ovat Guide, Release ja Learn.

Idea tässä oli se, että tekemisen sijaan tuoteomistaja enemmän ohjaa (GUIDE) tekemistä. Ja PDCA-mallin Check ja Act vaiheista poiketen tärkein oppimistapa tuoteomistajalle on saada release ulos, käyttäjien kokeiltavaksi ja sitten tehdä tuloksista omat johtopäätöksensä siitä mikä oli hyvää, mitä pitää säätää, ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Kai tätä mallia voisi sitten kutsua PGRL-malliksi (tulee suomalainen kirosana vähän mieleen, mutta ehkä se tekee tuosta lyhenteestä vaan muistettavamman!)

PRKL malli – eiku.. PGRL malli

PGRL mallissa on vielä jokaisessa pääkohdassa kolme alikohtaa, jotka muistuttavat mikä on tärkeää tuossa pääkohdan vaiheessa. Mutta ei mennä nyt tässä blogissa siihen. Kirjassani ja kurssilla asiasta puhutaan enemmän. Tämän menestystekijämallin lisäksi kirjassa ja kurssilla esitellään myös tuoteomistajan kahdeksan prinsiippiä, jotka kertovat enemmän siitä tyylistä, miten toimien hyvä tuoteomistaja saavuttaa jatkuvasti hyviä tuloksia.

Tule oppimaan lisää!

Product Owner on hauska ja haastava rooli. Se on näköalapaikka tuotekehityksessä. Kun osaa hyvät rutiinit ja osaa käyttää ajan oikeisiin asioihin, tuoteomistajan rooli muuttuu vaan mukavammaksi. Toivottavasti innostuit tämän blogin luettuasi kuulemaan lisää!

Jos et vielä aivan innostunut ja halua ilmoittautua suorilta käsiltä tuolle kurssille tai ostaa kirjaani, niin puhun tästä aiheesta vielä lisää tunnin mittaisessa webinaarissa joulukuun 13 päivä. Tervetuloa kuuntelemaan!

Tutustu tarkemmin

Webinaariin: Menestyvä Product Owner – 8 periaatetta
13.12. klo 9.00 – 10.00 (tarjolle tulee myös jälkitallenne)
Koulutukseen: Menestyvä Product Owner – 8 periaatetta
KirjaanOWN IT – 8 Simple Secrets of Product Owner Success
Verkkosivuun: https://ownit8.com/

kiiskinen

Arto Kiiskinen

Kirjoittaja on toiminut tuotekehityksen erilaisissa projektijohto-, tuotepäällikkö, product owner ja scrum master tehtävissä vuodesta 1997. Kokemusta on kertynyt myös testauksesta, asiakastuesta, ongelmanratkaisusta ja deploymenteista. Kouluttajaksi Arto siirtyi vuonna 2017 Contribytelle.