On vain kahdenlaisia yrityksiä – niitä, joihin tullaan hyökkäämään ja niitä, joihin on jo hyökätty. Kyberturvallisuus NYT -tapahtumassa puhuu tammikuussa 2019 tulevaisuudentutkija Dr. Sam Inkinen.
Turvallisuuskysymykset ovat muodostuneet yhä tärkeämmäksi teemaksi niin yrityksissä kuin laajemmin yhteiskunnassa. Tieto- ja kyberturvan sekä informaatiovaikuttamisen kysymykset koskettavat yhtä lailla liike-elämän strategioita, EU:n linjauksia, Suomen poliittista päätöksentekoa ja kaupunkikulttuurin kehitystä kuin kansalaisen normaalia arkea.
Vuosituhannen alussa koettiin poliittisilta ja symbolisilta vaikutuksiltaan merkittävä 9/11 ja New Yorkin kaksoistornien tuhoutuminen. On kuvaavaa, että puhe epävarmuudesta ja riskien hallinnasta on sen jälkeen yleistynyt eri puolilla maailmaa. Niin terrorismi kuin erilaiset turbulenssit, VUCA-ilmiöt ja ”mustat joutsenet” ovat kuuluneet keskeisesti viime vuosien aikalaiskuvastoon ja -keskusteluun.
Digitalisaation ohella kyberturvallisuus (cyber security) on ollut viime vuosina runsaasti esillä julkisessa keskustelussa ja eri organisaatioiden strategisessa suunnittelussa. Omat keskeiset haasteensa globaalissa, hyperkytkeytyneessä ajassa liittyvät juuri turvallisuuskysymyksiin. Nyky-yhteiskunnassa globaalit riskit ja yllättävätkin syyseuraus-ketjut ovat ilmeiset.
Jo viime vuosituhannen puolella puhuttiin riskiyhteiskunnasta. Digitaalisen kyberajan riskit ja mahdollisuudet eroavat kuitenkin teollisen ajan haasteista ja kipukohdista. Ero historiaan on se, että mahdollinen hyökkääjä voi nykypäivänä sijaita fyysisesti lähellä (esim. naapurikorttelissa) tai kaukana (esim. toisella mantereella).
Jatkuva puhe turvallisuudesta ja sen merkityksestä on omiaan myös aiheuttamaan tulevaisuuspelkoa ja -paranoiaa. Demokraattisen yhteiskunnan haasteena on säilyttää sellainen vapauden tila ja turvallisuuden tunne, jossa kansalaiset voivat luottaa tulevaisuuteen ja teknologiaan ja jossa levolliset askelmerkit ovat mahdollisia. Sosiotekninen murros on mahdollisuus, johon liittyy kuitenkin paljon riskejä ja ongelmakohtia.
On oireellista, että juuri kyberturvallisuus on noussut digitaalisuuden ja verkostoyhteiskunnan aikakaudella yhdeksi ajankohtaiseksi keskustelunaiheeksi. Pohjoismaat olivat toisen maailmansodan jälkeen poikkeuksellisen rauhallisia alueita. Millainen on tilanne nyt tai ylihuomenna?
Lähivuosien avainkysymys kuuluu: miten varautua kybermaailman haasteisiin, mahdollisuuksiin ja pullonkauloihin? Kuinka tieto- ja kyberturvakysymyksissä ollaan mahdollisimman tukevalla jäällä? Kuinka erilaisten aikalaispelkojen ja -uhkakuvien keskellä yritys, organisaatio, kansalainen ja kuluttaja voivat tuntea olonsa mahdollisimman turvalliseksi, levolliseksi ja tulevaisuususkoiseksi?
Kirjoittaja on tohtoriksi väitellyt mediatutkija, tulevaisuuksien tutkija, innovaatioasiantuntija, tietokirjailija ja konsultti.
Dr. Sam Inkinen on Kyberturvallisuus NYT- tapahtumassa yksi puhujista 31.1.2019. Muut puhujat ovat Matti Vanhanen, Eduskunta, Mikko Heiskanen, Puolustusvoimat, ja Tomi Tuominen, F- Secure. Lisätietoja: Danita Westphal, sisällöntuottaja, Lämpimämpi Design Oy, danita.westphal@danitawest.fi
Oppian tulevat tapahtumat, joissa Sam Inkinen on puhujana:
29.11.2018, Helsinki – Business Jedi 2023
24.1.2018, Helsinki – Tulevaisuus Nyt!
31.1.2018, Helsinki – Kyberturvallisuus Nyt!