Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Verkko-oppiminen

Digitaaliset opetusmenetelmät ovat kasvussa Suomen koulutusmarkkinoilla

Internetin helpon saatavuuden myötä digitaaliset opetusmenetelmät ovat kasvattaneet suosiotaan Suomen koulutusmarkkinoilla. Tilastokeskuksen mukaan 16-89-vuotiaiden muodostamasta ikäryhmästä käytti 88 prosenttia internetiä vuonna 2017.  Kun taas alle 55-vuotiaista internetiä käyttivät lähes kaikki. Jopa 73 prosenttia suomalaisista käytti internetiä monta kertaa päivässä. Lisäksi vuonna 2014 suomalaiset olivat Euroopan kärkeä sähköisessä asioinnissa.

Internetin luomat mahdollisuudet avasivat myös selkeän tien verkko-opinnoille Suomessa. Nykypäivänä jo kaikissa suomalaisissa koulutustyypeissä tarjotaan etäopiskelu- ja verkko-opiskelumahdollisuuksia. Perinteisestä opetusmuodosta verkkokoulutus selkeästi erottuu sen joustavuudella, valinnanvapaudella ja palvelukustannuksilla.

Nykypäivän digitalisaation mahdollisuuksien ansiosta opiskelijat voivat itse valita sopivan opiskelutavan, paikan ja ajan oman mielen mukaan. Kaiken kaikkiaan sähköisen maailman tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä useat suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut ovat alkaneet kehittää uusia digitaalisia ratkaisuja parantamaan opetuksen laatua ja helpottamaan opiskelijoiden arkea.

eLearning-trendi: Online Proctoring eli etäopetuksen valvontajärjestelmä

Yksi eLearning-alan uusimmista trendeistä on “Online Proctoring”-valvontatoiminta, joka liittyy etäopetukseen. Proctoring-valvontamekanismin avulla voidaan valvoa online-tilassa opiskelijaa kannettavalla tietokoneella verkkotentin suorituksen ajan ja saada tietoon mahdolliset huijaukset. Tämän verkkotentin laadun ja turvallisuuden valvojana toimii  ”proctor” eli ns. tenttitukija, joka valvoo virtuaalista tenttiympäristöä videovalvonnan kautta ja antaa hälytysmerkkejä mikäli opiskelija käyttäytyy epäilyttävästi virtuaalisen tentin aikana. Tenttitarkkailija avustaa myös opiskelijaa teknisissä kysymyksissä ja ongelmissa online-tilassa.

Kaiken kaikkiaan kyseisellä etäopetuksen valvontajärjestelmällä voidaan korvata lähitentti luomalla opiskelijalle digitaalisia tenttipaikkoja ja luentosaleja. Sen lisäksi uudenlaisella järjestelmällä pyritään lisäämään joustavuutta ja valinnanvapautta opetuksen muotoihin sekä vähentämään opiskeluun liittyvää stressiä, sillä opiskelijan äkillinen sairastuminen tai ”force majeure” tilanne eivät ole enää este suorittaa koe hyvin.  Digitaalisen ”online proctoring” -valvontajärjestelmän ominaisuuksien ansiosta myös opettajien paperityö vähenee, sillä kaikki koetulokset ovat saatavilla digitaalisessa muodossa ja heidän läsnäololleen kokeen aikana ei tule olemaan tarvetta tulevaisuudessa.

Yleisesti ottaen online proctoring -järjestelmät koostuvat lukuisista teknisistä ominaisuuksista riippuen yrityksen tarjonnasta, kuten ääni- ja videovalvonnasta webkameraa ja tarvittaessa matkapuhelimen kameraa käyttäen luoden 360 asteen virtuaalisen turvallisen tenttiympäristön, tietokoneen näytön jakamisen eli kuvakaappaustekniikan jne.

Kehitystyötä kohti verkkotenttien edistämistä: Eurooppalaisen Konsortion verkkotenttien tutkimus

Eurooppalaisen Verkkotenttien Konsortion (engl. The European Online Exam Consortium) muodostaa laaja joukko arvostettuja yliopistoja eri puolilta Eurooppaa, mm. Alankomaissa Erasmus University Rotterdam, VU University Amsterdam, Fontys University of Applied Sciences, Ranskassa FIED – Fédération Interuniversitaire de l’Enseignement à Distance, Belgiassa University Hasselt, Iso-Britaniassa University of Hertfordshire ja Saksassa Wilhelm Büchner University of Applied Sciences Wilhelm Büchner.

Eurooppalainen Verkkotenttien Konsortio on käynnistänyt merkittävän hankkeen: Verkkotentti Online Proctoring -maailmassa. Hankkeen tarkoituksena on ollut tutkia ja testata mm. digitaalisen tentin nykyisiä käytäntöjä. Hankkeen osana innovatiiviset lähestymistavat digitaalisessa tentissä pyritään kehittämään ja mukauttamaan parhaiden käytäntöjen mukaisiksi sekä etäkursseja ottaville että lähiopetuksiin osallistuville opiskelijoille yliopistoissa. Digitaalisen oppimisympäristön pedagogisten vaikutusten lisäksi hankkeen painopiste keskittyy erityisesti yksityisyyteen, opiskelijoiden henkilökohtaisiin kokemuksiin, verkkotentteihin, turvallisuuskysymyksiin, digitaalisten tenttien sisäisiin ohjeisiin ja akkreditointiin.

Hankkeen tavoitteena on taata turvallisten ja joustavien verkkotenttien saatavuus käyttäen etäopetuksen valvontajärjestelmää, sekä poistaa lopulliset esteet ja häiriötekijät digitaalisissa opetusmuodoissa tutkimuksesta saatujen ohjeiden ja menettelytapojen kautta. Kokonaisvaltaisesti käynnistyneen hankkeen uskotaan tarjoavan hyödyllinen lisä sekä korkeakoulun koulutukseen että nykyisiin käytäntöihin digitaalisissa opetusmenetelmissä Euroopassa.

evgenia_kuva.png

Evgenia Khandanyan

Vieraileva kirjoittajamme on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelija ja harjoittelija ProctorExam-startupissa, joka on kansainvälinen verkkotenttien ohjelmistokehittäjä Alankomaissa.