Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

IT-palvelujohtaminen, Prosessipäivät 2017

Muistiinpanojani Prosessipäiviltä – osa 2

Aloitimme Prosessipäivien kakkospäivän katsomalla edeltävänä iltana kuvatun Mannequin Challenge -videon. Jo raakavedos aiheutti yleisössä hienoja reaktioita! Hymyilytti, nauratti ja oltiin tyytyväisiä, että oltiin mukana.

Katsoimme yhdessä myös edellisen päivän palautteita HappyOrNot-raportin muodossa. ”Happy” kaikkiin päivän esityksiin oli ollut 93% osallistujista ja 7% oli ”or not” puolella. Tämä oli siis yhteenveto kaikista 15:stä päivän esityksestä. Tämän jälkeen Prosessipäivät starttasi jälleen herättävällä puheenvuorolla…

6_20170511_094109

Antti Järvinen: ”Herätys Suomi!”

Googlen Suomen maajohtaja Antti Järvinen avasi toisen seminaaripäivän. Antin esityksen otsikko oli ”Digitalisaatio ja Suomi – valtava mahdollisuus”. Antti halusi ravistella meitä toimintaan. Meillä on Suomessa erinomaiset mahdollisuudet ja kyvykkyydet viedä ja kehittää digitaalisia palveluita. Kuluttajatkin ovat niitä valmiita käyttämään niin osaamisen kuin välineiden näkökulmasta. Palvelut loistavat poissaolollaan. Varsinkin sellaiset palvelut, joita halutaan suoraan tarjota myös kansainvälisesti. Antti esittikin kysymyksen ”If not now, when” kun hän halusi herätellä suomalaisia yrityksiä ja julkista hallintoa toimimaan.

Keskiverto pohjois-eurooppalainen kuluttaja käyttää mobiiliapäätelaitettaan 150 kertaa päivässä. Googlen tutkimusten mukaan nämä käyttökerrat voidaan luokitella ”I-want-to…” hetkiin. Tämä oli mielestäni erinomainen luokittelu. Näitä ”I-want-to” -hetkiä on erilaisia. Minä haluan tietää jotain, minä haluan inspiroitua, minä haluan mennä jonnekin, minä haluan tehdä jotakin, minä haluan ostaa jotakin… Itselle herätti hyvän havainnon Oppia.fi-palvelumme suhteen. Olemme yhdessä yli 60 kumppanin kanssa halunneet rakentaa selkeästi palvelun ”I want to learn” -hetkeen, eli kun haluat oppia jotakin näppäile Oppia.fi.

Antti haastoi myös yrityksiä miettimään, kuinka he suhtautuvat ICT-palveluihin. Traditional IT -puolella on hänen mukaansa 99% suomalaisista yrityksistä, kun taas Innovators puolella on ainoastaan 1%.

Esityksensä Antti päätti ajatuksia herättävään diaan. Ihmiset vihaavat kahta asiaa: muutosta ja sitä, kuinka asiat ovat. Johtajien tehtävänä on auttaa omaa organisaatiotaan näkemään muutoksen välttämättömyys ja tukea muutoksen toteuttamisessa. Pitää siis pystyä rohkaisemaan työntekijöitä siirtymään epämukavuusalueelle.

Maria Ritola: ”Tekoäly muuttaa kaiken?”

Torstain toisena keynote-puhujana nähtiin Iris A.I:n kehittäjä ja co-founder Maria Ritola. Keskustelimme ennen esitystä Marian kanssa yrityksen nimestä ja Maria kertoi nimen tulevan kreikkalaisesta mytologiasta, jossa Iris on jumalten sanansaattaja. ”Niin kuin sateenkaari yhdistää maan ja taivaan, Iris yhdistää ihmiset ja jumalat” (wikipedia). Se, että Iris on Siri toisinpäin kirjoitettuna oli kuulemma pelkkää sattumaa.

Maria kävi esityksessään läpi, kuinka Iris sai alkunsa hänen työskennellessään Singular Universityssä. Hänelle oli ainoastaan yksi tehtävä. Piti vain keksiä jotain, joka vaikuttaa 1 miljardin ihmisen elämään. Tämä ajattelutyön tuloksena syntyi ajatus Iris-tekoälystä, joka pystyisi lukemaan kaikki maailman vapaasti saatavilla olevat tieteelliset tutkimuspaperit ja tarjoamaan niistä opitun tiedon takaisin tutkijoille. Ei ihan simppeli palvelu. Neuroverkkoihin ja syväoppimisen perustuva tekoälyn kehittäminen on edennyt erittäin hyvin ja sitä on tukenut myös prosessointitehon kasvu.

Maria myös haastoi meitä esityksessään tavoittelemaan 10 kertaa suurempia asioita ja parannuksia kuin 10% suurempia asioita ja parannuksia. ”10 kertaa” –lähestymistapa pakottaa ajattelun myös uusiin uomiin. Erinomaisen esityksensä lopuksi Maria summeerasi viisi omaa oppiaan. Näistä opeista omiin muistiinpanoihin kirjautui erityisesti ”get the data”. Eli dataa tulee kerätä ja hyödyntää. Se johtaa ymmärrykseen, joka avaa uusia mahdollisuuksia ja uutta ajattelua.  Toinen muistiinpanoihin alleviivattu asia oli kokeilu. Kokeilemalla voi oppia. Marian diassa luki ”Embrace experimentation. Thinking is a terrible way to think”. Kolmantena nostona tekisin viimeisen dian otsikon ”Together”. Oppiminen on tehokkainta yhdessä, sillä silloin saadaan toisenlaisia ajatuksia, ideoita ja voidaan rakentaa muiden ideoiden ja ajatusten päälle.

Pekko Vehviläinen: ”Suomen mitatuin mies”

Prosessipäivien viimeisenä puhujan oli Tekniikan tohtori Pekko Vehviläinen Digital Health Solutions Oy:stä. Pekkoa tituleerataan Suomen mitatuimmaksi mieheksi. Esityksen aikana tuli myös ilmi, että Pekko oli mennyt naimisiin edellisenä päivänä. Sormessa kiiltelikin upouusi älysormus. Pekon esitys keskittyi mittaamiseen ja ennen kaikkea datan ymmärtämiseen ja sen hyödyntämiseen. Oli hienoa – ja myös hieman pelottavaa – kuulla, kuinka jopa DNA voidaan jo kartoittaa ja katsoa mitä geenejä minusta löytyy. Esimerkiksi innostuneisuudelle löytyy oma geeninsä. Onko tässä seuraava uusi palvelu, jota tullaan hyödyntämään esim. rekrytoinnissa?

Itselleni summeerasin Pekon esityksen ydinviestiksi hyvinvoinnin uudelleenohjelmoinnin. Sen keskiössä on itsensä tunteminen, jossa on monta osaa alkaen perimästä jatkuen henkilöhistoriaan ja persoonallisuuteen. Pekko kävi henkilökohtaisten esimerkkien kautta läpi omaa suhdettaan ruokaan, esitteli perimäänsä sekä näytti, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja heikkoutensa vuorovaikutustaidoissa. Herätti itselle kysymyksen. Kuinka hyvin minä tunnen itseni?

Pelkkä mittaus harvoin riittää, koska mittausdataa ei osata tai haluta hyödyntää. Kun mittaukseen yhdistyy myös valmennus, alkaa syntyä myös tuloksia.

Viimeisenä alleviivauksena muistiinpanoissani oli kysymys ”Kenen hyvinvointi on tärkein?”. Pekko esitti kysymyksen myös yleisölle. Vastaus oli selvä. Minun. Kun voin hyvin, voin olla hyvä isä, puoliso, työkaveri, esimies, alainen ja ystävä.

Kaikki keynote-esitykset myös videoitiin, joten jos et päässyt paikalle, niin pääset nauttimaan niistä myös tallenteina. Videot julkaistaan kesän aikana. Seuraa Oppia.fi ja Wakarun uutiskirjeitä.

Tutustu Prosessipäivien aikana pidettyihin muihin esityksiin täältä

Katso tulevat tapahtumat

Lue ensimmäisen päivän keynote-esityksistä täältä

8_20170511_083206

petri_vayrynen

Petri Väyrynen

Kirjoittaja on sarjayrittäjä, joka innostuu uuden oppimisesta ja opettamisesta. Kotona, töissä ja vapaa-ajalla.

petri.vayrynen@wakaru.fi