Microsoft julkisti kesällä 2015 Power BI -raportointi- ja analysointipalvelun, jonka avulla dataa on helppo yhdistellä yritysten omista järjestelmistä, tiedostoista, intranetista, pilvipalveluista sekä netistä. Saat halutessasi yhdistettyä raportteihin myös esimerkiksi avointa dataa, kuten vaikkapa väestötietoja. Tällä hetkellä tietolähdetyyppejä on jo yli 70 erilaista ja niitä kehitetään koko ajan lisää.

Power BI:n avulla dataa voi esittää erilaisina mittareina sekä vuorovaikutteisina visualisointeina ja se soveltuu loistavasti itsepalveluraportointiin (self-service BI). Helppokäyttöisyydestään johtuen Power BI on lyhyessä ajassa yleistynyt esimerkiksi kontrollereiden ja analyytikkojen työvälineeksi Excelin rinnalle. Lisäksi kuka tahansa pystyy lyhyellä opastuksella tekemään esivalmistelluista tietomallista uusia visualisointeja omiin tarpeisiinsa, sillä visualisointien laatiminen on jopa helpompaa kuin Excel-kaavioiden tai pivot-taulukoiden luonti. Parhaimmillaan vuorovaikutteisen visualisointiraportin saa aikaan muutamissa minuuteissa.

Power BI:tä kehitetään aktiivisesti ja uusia ominaisuuksia julkistetaan muutaman viikon välein. Viimeisimpien julkistusten myötä Power BI -palvelusta on vahvasti kehittymässä myös organisaatiotason raportointiin soveltuva väline ja se haastaa Tableaun ja Qlikin kaltaiset tuotteet.

MITEN ALKUUN?

Voit aloittaa tuotteen käytön lataamalla Power BI Desktop -ohjelman ja luomalla tunnuksen esimerkiksi ilmaiseen Power BI palveluun. Pääset mainiosti alkuun myös pelkällä Power BI Desktop -ohjelmalla. Kokeile esimerkiksi lataamalla ja visualisoimalla Outlook-kalenterisi sisältöä.

POWER BI DESKTOP

Olipa kyseessä maksuton tai maksullinen versio, tiedon latausta, muokkausta, yhdistelyä ja visualisointeja tehdään Power BI Desktop -ohjelmalla. Power BI Desktopilla luodaan siis tietomalli, jossa yhdistetään eri lähteistä tuotuja tauluja. Lisäksi tietomalliin lisätään yleensä kaavoja, kuten mittareita (measures).

POWER BI PALVELU

Kun tietomalli on esivalmisteltu ja se on julkaistu Power BI -palveluun, muut käyttäjät pystyvät käyttämään vuorovaikutteisia raportteja sekä luomaan helposti omia visualisointeja mallin pohjalta. Lisäksi datalle voi mm. määrittää automaattiset päivitykset ja niistä voi muodostaa koontinäyttöjä (dashboards) ja lopulta tarkastella joko selaimella tai mobiililaitteilla.

Power BI pilvipalvelussa selaimella voi myös ladata tietoja ja toteuttaa raportteja, mutta ominaisuudet ovat rajoitetummat Power BI Desktopiin verrattuna. Dataa ei esimerkiksi pysty muokkaamaan selainversiossa eli Power Queryä vastaava kyselyeditori puuttuu. Tuotujen taulujen välille ei myöskään pysty luomaan yhteyksiä tai lisäämään laskentaa eli Power Pivotia vastaavat tiedon mallinnustyökalut ja DAX-kieli puuttuvat. Käytännössä monipuoliset mallit toteutetaan aina Desktopissa ja julkaistaan Power BI palveluun.

HALUATKO TIETÄÄ LISÄÄ?

Sen lisäksi, että kirjoitan aiheesta HExcelligent-juttuja ja koostan niitä HExcelligentin Power BI -sivulle sekä vilahdus.fi -sivustolle, pidämme Onsightissa aiheesta sekä avoimia että asiakaskohtaisesti räätälöityjä koulutuksia.

Tervetuloa maksuttomaan Power BI tutuksi -webinaariin 26.5.

 

heidi_onsight
Heidi Enho

Suomen ainoa Excel MVP (Microsoft Most Valuable Professional). Heidi toimii vanhempana konsulttina ja kouluttajana Onsightissa ja hänen keskeiseen osaamisalueeseen kuuluvat Excel ja Power BI itsepalveluraportointi. Hän on toiminut konsulttina, kouluttajana ja luennoitsijana yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja kirjoittaa myös Excel ja Power BI –aiheista blogia HExcelligent.fi