Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Oman osaamisen kehittäminen

Oppimisvelvollisuuskokeilu alkaa 2018 (aprillia!)

Perustulokokeilu saa rinnalleen oppimisvelvollisuuskokeilun. Pääministeri Juha Sipilän hallitus toteuttaa Suomessa oppimisvelvollisuuskokeilun vuosina 2018–2019. Opetusministeriön johtama eri opetuslaitosten asiantuntijoista koostuva ryhmä selvitti, miten oppimisvelvollisuuskokeilu kannattaa toteuttaa.

Oppimisvelvollisuuskokeilu alkaa 1.1.2018. Kokeilussa 20 000 iältään 25–58-vuotiasta kansalaista saa opintorahaa 560 euroa kuussa ilman ehtoja tai tarveharkintaa. Kokeilu kestää 2 vuotta. Opintoraha on saman suuruinen kuin 1.1.2017 alkanut perustulokokeilun perustulo.

Tavoitteena selvittää kokeilun toteuttamisvaihtoehtoja

Oppimisvelvollisuuskokeilun avulla pyritään selvittämään, miten koulutusjärjestelmä voitaisiin muuttaa paremmin vastaamaan työelämän muutoksia. Tavoitteena on myös muuttaa oppimisvelvollisuuslakia osallistavaksi ja opiskeluun sekä oppimiseen kannustavaksi. Samalla pyritään vähentämään byrokratiaa ja yksinkertaistamaan monimutkaista opintotukijärjestelmää sekä verotusta.

Esiselvityksen tavoitteena oli arvioida malleja, joilla oppimisvelvollisuuskokeilu voitaisiin toteuttaa. Kokeilun avulla puolestaan arvioidaan oppimisvelvollisuuskokeilun vaikutuksia eri väestöryhmissä ja tehdään kokonaisarvio sen kustannuksista.

Esiselvitystyö käynnistyi lokakuun lopussa 2016. Työryhmä luovutti esiselvitysraporttinsa opetusministerille 19.12.2016. Sen jälkeen Juha Sipilän hallitus laati oppimisvelvollisuuskokeilua koskevan lakiesityksen, jonka eduskunta hyväksyi tammikuussa 2017.

Tutkimusryhmä luovutti loppuraporttinsa opetusministerille tänään 1.4.2017. Perustulokokeilu alkaa 1.1.2018.

Tutkimusryhmän jäsenet

Esiselvityksen toteuttivat yhteistyössä

  • Opetushallituksen tutkimus
  • Helsingin yliopisto
  • Tampereen yliopisto
  • Itä-Suomen yliopisto
  • Turun yliopisto
  • Sitra
  • fi verkosto
  • Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Hankkeeseen osallistuivat lisäksi Suomen Yrittäjät sekä kunta-alan, vero-oikeuden ja perustuslain asiantuntijoita. Tutkimusta johti Opetushallituksen erikoisasiantuntija johtaja professori Onni-Pekka Kallasmaa (etunimi.sukunimi@opetushallitus.fi).

Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Loppuraportti suosittelee kokeilun laajentamista

Tutkimusryhmä luovutti loppuraporttinsa opetusministerille 1.4.2017. Loppuraportissa tutkimusryhmä suosittelee oppimisvelvollisuuskokeilun aloittamista vuonna 2018. Kokeilu tulee aloittaa mahdollisimman laajasti ja ottaa mukaan kaikki kansalaisryhmät. Työryhmän näkemyksen mukaan kokeilua ei tule rajoittaa vain työttömiin tai työttömyysuhan alla oleviin henkilöihin. Työryhmä lisäksi ehdottaa, että kokeiluun valittavat 20.000 kansalaista valitaan yhteistyössä Veikkauksen kanssa toteuttavalla arvonnalla. ”Näin saamme oppimisvelvollisuukokeilulle hyvää näkyvyyttä ja varmistamme kaikkien kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun”, kertoo tutkimusta johtanut erikoisasiantuntija Kallasmaa.

Kansainvälistä huomiota

Oppimisvelvollisuuskokeilu on saanut laajaa kansainvälistä huomioita. Oppimisvelvollisuuskokeilu on noussut pääuutisiin jopa Kiinan kansantasavallan valtiollisen television pääuutislähetyksessä.

”Tämä on parasta mahdollista koulutusvientiä edistävää huomiota, jota voimme saada. Minulle tulee päivittäin haastattelupyyntöjä ympäri maailmaa. Jos perustulosta kyseltiin paljon niin oppimisvelvollisuuskokeilu räjäytti pankin. Erinomaista näkyvyyttä satavuotiaalle Suomelle. Tällä kokeilulla näytämme koulutusmaailmalle esimerkkiä”, toteaa johtaja professori Kallasmaa.

Kokeilun vaikutuksia tutkitaan

Oppimisvelvollisuuskokeilusta tehdään arviointitutkimus. Siinä kokeiluryhmää (20.000 henkilöä) verrataan verrokkiryhmään (noin 1 873 000 henkilöä). Verrokkiryhmän muodostavat kaikki ne kohdejoukkoon kuuluvat, jotka eivät tulleet valituksi kokeiluryhmään.

Arviointitutkimuksen avulla selvitetään esimerkiksi sitä, eroaako opintorahaa saavan kokeiluryhmän työtyytyväisyysaste verrokkiryhmän työtyytyväisyysasteesta.

Arviointitutkimuksen toteuttajan valitsee valtioneuvosto.

Tutkimusryhmän lausunto

Tutkimusryhmä toteaa lausunnossaan yksimielisesti, että tänään on huhtikuun ensimmäinen päivä. Tutkimusryhmän näkemyksen mukaan tämä uutinen ei ikävä kyllä ole totta, vaan se on aprillipäivän leikkimielinen uutinen. Oppia.fi jatkaa kuitenkin ponnisteluja yleisen oppimisvelvollisuuden eteenpäin viemiseksi!

Mikäli pidit uutisesta, käy tykkäämässä Oppia.fi facebook-sivustolla meistä ja jaa uutista eteenpäin. Mikäli et pitänyt uutisesta, olemme pahoillamme. Huumori on vaikea laji. Mahtavaa viikonloppua ja kevään alkua kaikille!