Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

HR, Johtaminen, Johtaminen ja esimiestyö, Paljon muuta, Paremmaksi kouluttajaksi, Tuottavuus ja työn ilo, Yleinen

Näin teet tähtiä

Mentorin tärkein tehtävä on saada toinen henkilö loistamaan. Mentoroin kauan sitten nuorta johtajaa, joka kertoi suurimmaksi haasteekseen sen, että hän ei kokenut saavansa muilta positiivista huomiota. Heti ensimmäisessä istunnossa huomasin, miten hän vaikutti hermostuneelta: hän pyöritteli kynää ja vilkuili koko ajan kellon tai puhelimeen.

Kerroin hänelle läsnäolon taidosta; siitä miten hänen kannattaa tietoisesti keskittyä siihen, että maailmassa ei ole mitään muuta kuin se henkilö, jonka kanssa hän keskustelee. Istuttamani ajatus osui ja upposi: jo noin kuukauden kuluttua seuraavassa istunnossamme vastaan tuli ihan kuin eri ihminen. Pää pystyssä itsevarmasti kulkeva nuori henkilö, joka otti minut vastaan silmiin katsoen ja hymyillen.

Hän oli ymmärtänyt läsnäolon taian, opetellut sitä ja jo kuukaudessa saanut siitä niin paljon positiivista palautetta, että hän harjoitteli aktiivisesti koko ajan paremmaksi. Hänen tähtensä oli syttynyt – ja se loistaa edelleen.”

Vain osalla ihmisistä on kyky ajatella niin, että heidän antamansa apu, neuvot ja opit tuovat hyvää heille itselleen. Liian monet kuvittelevat, että onnistua voi vain itseään korostamalla. Todelliset menestyjät ovat kuitenkin niitä, jotka auttavat muita menestymään pyyteettömästi ja aidolla sydämen halulla.

Haluatko sinäkin oppia tekemään tähtiä? Jos sinulla on halu auttaa muita saavuttamaan oma potentiaalinsa, niin olet jo puolimatkassa. Osallistumalla CxO:n järjestämään, Suomen suosituimpaan ja suositelluimpaan mentorointikoulutukseen, opit käytännön tekniikat ja ammattimentorointiin tarvittavat metodit. Opit tekemään tähtiä.

Tervetuloa tähtivalmennukseen!
Toni Hinkka, Vaikutusvoimainen CxO Certified Business Mentor™ -valmentaja
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan