Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Kaukolämpö

Lämpö, viilennys ja äly – niistä on tämän päivän energiaratkaisut tehty

Hämeenlinnan juna-aseman pääsisäänkäynniltä aukeaa näkymä energiatulevaisuuteen. Asemanrannan valmiit talot As Oy Hämeenlinnan Origo ja As Oy Hämeenlinnan Primo ovat Elenia Lämmön ensimmäiset kiinteistöviilennyskohteet ja lisää on rakenteilla. Viilennyksen lisäksi kiinteistöt on liitetty älykkääseen olosuhdevalvontaan.

Olosuhdevalvonnan avulla Elenia Lämpö ja kohteet rakentanut YIT pystyvät todentavat asiakkailleen antamansa lupaukset. ”15 MWh viilennystä arvioitiinja 15 MWh on toteutumassa, jos ei tule superkuumaa syyskuuta”, kertoo Elenia Lämmön myyntipäällikkö Toni Nikkanen.

Kiinteistöviilennys on esimerkki uudenlaisesta arvosta, jota kaukolämpöyhtiöt voivat toimittaa asiakkailleen. Sitä voi tehokkaasti tuottaa paikallinen energiayhtiö, joka pystyy kierrättämään jäähdytyksen tuottaman hukkalämmön  kaukolämpöverkossaan. Olosuhdevalvonta täydentää arvoketjun tekemällä viilennyksen asiakkaalle näkyväksi.

Nikkanen on huomannut olosuhdevalvonnan tuottavan muutakin hyötyä asukkaille. ”Normeerattuja kulutuksia vertailemalla näyttää siltä, ettei automaatio hoitaisi aina kiinteistöissä kesäajan lämmitystä sillä tavalla kuin on tarkoitus”, Nikkanen sanoo. ”Ajattelen asumismukavuutta: kun on lämmin kesäpäivä ja viileä yö, vihonviimeinen asia mitä haluat on öisin käynnistyvä lämmitys.  Älykäs ohjaus voi vielä pikkuisen parantaa viilennystä sen takia, ettei taloa silloin ainakaan turhaan lämmitetä.”

Energiayhtiöiden tulevaisuus on älykkäissä kokonaisratkaisuissa

”Lämmitys, viilennys ja älykäs ohjaus. Tämän kaltaisten kokonaisratkaisujen toimittamisen näemme energiayhtiön tulevaisuutena”, sanoo Nikkanen.

Olemme haastattelun teossa siirtyneet tämän päivän ”mikrokokoisilta voimalaitoksilta”, kuten Nikkanen Origoa kutsuu,  Vanajan voimalaitokselle,  joka on edelläkävijä uusiutuvan kotimaisen polttoaineen käytössä.

”Vanajan voimalaitos on sydän, jolla lämmitetään Hämeenlinna. Varavoimalaitoksia on kymmenkunta. Se mitä Origossa ja Primossa tehdään on juuri sitä, että energiaratkaisut monipuolistuvat. Meidän näkökulmastamme se, että  pienempiin jäähdytystarpeisiin hyödynnetään olemassa olevaa kaukolämpöverkkoa sen sijaan, että alettaisiin rakentamaan uutta erillistä jäähdytysverkkoa, on kustannustehokasta ja ekologista”, Nikkanen selittää energiayhtiön kiinnostusta lähteä ratkaisemaan asiakkaan tarpeita uudenlaisina kokonaisuuksina.

Askel omilta lämmön tuotantolaitoksilta sisään asiakkaiden kiinteistöihin voi kuulostaa ulkopuolisesta varsin loogiselta ja luonnolliselta. Ilman tietoa kulutuksesta ja mahdollisuudesta optimoida sitä on vaikea optimoida energian tuotantoa ja kulutusta kokonaisuutena.

Historian valossa tällainen harppaus on kuitenkin kaukolämpöyhtiölle suuri. Asiakkaan lämpöasioiden hoitoon on perinteisesti jätetty kunnioittava välimatka. Nykypäivänä asiakkaat ovat kuitenkin uudella tavalla kiinnostuneita energiatehokkuutensa kehittämisestä ja vaativat kokonaisvaltaista palvelua.  Siksi kaukolämpöyhtiöiden tietoisuus asiakkaan palvelemisen merkityksestä on yleisesti korkealla.

Ideoista kokeilujen kautta nopeasti skaalautuviin palveluihin

Myös Elenia Lämmössä vahvan asiakassiteen arvo on ymmärretty jo vuosia sitten. Erityistä Elenia Lämmössä on, että tietoisuus haluttiin hyvin nopeasti viedä asiakkaiden kanssa tapahtuvaksi konkreettiseksi kehitykseksi. ”Ajatus oli, että mieluummin pilotoidaan kuin vain selvitellään”, kertoo asiakkuuspäällikkö Lauri Penttinen yhteistyöstä Leanheatin kanssa.

Kahdentoista pilottikohteen avulla Hämeenlinnassa ja Jyväskylän seudulla Elenia Lämpö lähti todentamaan älykkään lämmönohjausjärjestelmän hyötyjä insinööri- ja asiakkuusnäkökulmista.

”Odotukset täyttyivät: ratkaisun tekninen toimivuus oli hyvällä tasolla ja mikä vielä tärkeämpää, asiakkaat näkivät järjestelmän käytössä hyötyä”, Penttinen kuvaa. ”Pilotissa saatiin uudenlaista tietoutta asiakkaille ja uudenlaista profiilia meille. On tärkeää saada perille se viesti, että meille kannattaa tulla ja kysyä uusista ratkaisuista”, hän painottaa.

Esimerkkinä käytännön hyödyistä Penttinen mainitsee, että Laukaassa on aika paljon rivitalokantaa, jossa yhdestä lämmönjakokeskuksesta lämmitetään useita rakennuksia. Näissä helpottui lämpötilaepätasapainojen korjaaminen. ”Datan avulla pystytään tekemään päätös, milloin lähdetään korjaamaan yksittäisten huoneistojen lämmitystä tai tasapainottamaan koko kohdetta. Toimenpiteiden jälkeen voidaan todentaa niiden onnistuminen”, Penttinen selittää.

Ketteryys ja luotettavuus energiakumppanuuden edellytyksinä

Alkuvuodesta Elenia Lämpö varmistui siitä, että yllä kuvatun kaltainen olosuhdepalvelu kannattaa ottaa palveluportfolioon mukaan ja konseptoida se muotoon, joka on entistä helpompi asiakkaalle ostaa. Lämpöluotsi Älykäs -palvelun piiriin on  viime kuukausina saatu seitsemän taloyhtiökohdetta lisää. Myyntisykli on Nikkasen mukaan ollut puolisen vuotta.

”Aktiivista kontaktointia taloyhtiön hallituksiin tämä edellyttää, mutta meillä se nähdään hyvänä ja luontevana. Meidän kaltaisellemme toimijalle  taloyhtiön hallituksessa käynti on aina mahdollisuus: voimme löytää lisäarvoa asiakkaan energiaratkaisukokonaisuuteen. Yksittäiset markkinassa liikkuneet toimijat eivät tähän ole aina pystyneet samalla tavalla.”, Toni Nikkanen kertoo.

Luottamus palvelun laatuun on keskeistä. Samat odotukset siirtyvät suoraan kaukolämpöyhtiön kumppaneille. ”Kumppaneiden luotettavuus on meille äärettömän tärkeää, koska omat asiakaslupauksemme ovat siinä pelissä. Haluamme olla kehityksen etulinjassa ja se edellyttää ketteryyttä. Samalla kumppaneiden on pystyttävä uskottavasti ja luotettavasti skaalaamaan toimintaa, kun palvelu on saatu siihen malliin, että asiakkaat sitä aidosti arvostavat ja haluavat ostaa”, Nikkanen selittää.

Lämpöluotsi Älykkään rinnalla Elenia Lämpö näkee tulevaisuudessa tuoteperheen, jota on helppo suunnata eri asiakkaille heidän tarpeistaan käsin. Yksi tunnistetuista palvelualueista on valvomopalvelu: miten datalla ja energia-asiantuntemuksella voidaan tukea asiakkaan lämmityslaitteiden hallintaa ja kiinteistönhuollon kumppaneita.

”Se, missä näemme itsellemme luontevan roolin on palveluketjun rakentaminen ja integroiminen niin, että asiakas saa siitä suurimman mahdollisen arvon,” summaa Nikkanen energiayhtiön tulokulmaa ennakoivaan kiinteistönhuoltoon. ”Samalla emme halua sanoa, mitä palveluita emme lähtisi tuottamaan, koska nykyinen näkemys siitä voi muuttua markkinan kehittyessä”, hän virnistää.

Heräsikö kysymyksiä – kiinnostaako tietää aiheesta lisää?

Tutustu Elenia Lämmön “Lämpöluotsi Älykäs” -palveluun!

Kaukolämmön älykkäiden ratkaisujen kumppanuus- ja kehitysasioissa voit olla yhteydessä Leanheatin:
Ossi Porri, ossi.porri@leanheat.com, puh. 0400 751 101