Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Kaukolämpö

Isännöitsijä hakee taloyhtiölle säästöjä

Isännöitsijän näkökulmasta on miellyttävää, jos yhteyttä ottaa paikallinen energiayhtiö, joka kertoo haluavansa säästää energiaa taloyhtiöissä. Porvoossa näin kävi OP-Isännöintikeskukselle, josta nopeasti löydettiin pilottikohde älykkääseen lämmönohjaukseen.

”Joskus voi olla nihkeetä, jos ollaan syömässä jonkun kakusta”, virnistää OP-Isännöintikeskuksen toimitusjohtaja Johan Nyholm. ”Porvoon Energian kohdalla tätä ongelmaa ei ollut: energiansäästö nousi yhteiseksi tavoitteeksi, koska heille on tärkeää saada energiapiikit ajettua tasaisemmaksi”, Nyholm kuvaa. ”Voimalaitosten käynnistäminen huippukulutuksen ajaksi on kallista.”

Isännöitsijälle energiansäästö on tärkeä osa asiakkaiden palvelua. Lämpölasku muodostaa neljänneksen taloyhtiön hoitokuluista. ”Jostain pienemmästä kuluerästä voit säästää puoletkin, eikä se silti näy vastikkeissa. Lämmössä riittää jo muutama prosentti, ja sillä on merkitystä”, Nyholm selittää. Lisäksi saadaan pienennettyä talon ympäristökuormaa.

OP-Isännöintikeskus haluaa tuottaa laadukasta isännöintipalvelua asiakkailleen. ”Siihen kuuluu, että haistamme uudet, hyvät innovaatiot kentältä”, sanoo Nyholm. ”Aika paljon meidän ammattikunnallemme esitetäänkin kaikenlaisia oikoteitä onneen: erilaisia laitteita, jotka voisivat säästää. Pilotin kautta eteneminen on meidän kannaltamme parasta, koska silloin pääsemme ymmärtämään, mitä tapahtuu. Haluamme mielellämme todentaa, pitävätkö myyntimiesten lupaukset paikkansa, ennen kuin suosittelemme ratkaisuja asiakkaillemme”.

Älykäs lämmönohjauspalvelu isännöitsijän työkaluna

Pilottikohteena toimivaan 58 asunnon kerrostalokiinteistöön asennettiin etäohjattava lämmönsäädin ja huoneistokohtaiset mittarit, joiden kautta saadaan jatkuvasti päivittyvä tieto asuntojen lämpötila- ja kosteusolosuhteista. Asennus tehtiin, kun lämmityskausi oli jo lopuillaan, joten tuloksia toteutuvasta energiansäästöstä saadaan vasta ensi keväänä.

”Aika pitkälle kehitettyhän tämä on, koko systeemi. Kyllä siinä hetken meni, ennen kuin sisään pääsi, enkä tiedä, ymmärränkö vieläkään kaikkea. Jotenkin luulin, ettei kovin paljoa voisi saada irti mittarista, joka mittaa lämmön huoneistosta. Yllättää, miten paljon dataa ja ymmärrystä siitä voikin saada. Tosi selkeästi palvelussa pääsee katsomaan olosuhteet huoneistoittain. Puuttumalla suurimpiin epäkohtiin vaikuttaisi jo nyt siltä, että säästöjä kyllä tulee syntymään”, Nyholm kuvaa.

Nyholm näkee, että matka on pitkä siihen, että isännöitsijä pystyisi jatkuvasti valvomaan olosuhteita kiinteistössä muiden työtehtäviensä ohella. Siksi hän ei ajattele lämmönohjauspalvelua päivittäisenä työkaluna. Ennemminkin sen tulee toimittaa luvattu energiansäästö. Lisäksi, taloyhtiöiden niin halutessa, palvelusta tulee olla mahdollista toimittaa raportteja siitä, mikä tilanne on ja miten se on kehittynyt.

Leanheatin toimittama lämmönohjausjärjestelmä tuottaa poikkeavista tilanteista hälytyksiä. Nyholm näkee, että ne kannattaisi toimittaa sekä huoltomiehille, jotka nopeaa reagointia vaativiin tilanteisiin puuttuvat, että isännöitsijälle, joka pystyy katsomaan sen perään, että hommat ovat hoidossa.

Taloyhtiöt asiakkaina

Kysymykseen siitä, miten nopeita taloyhtiöt ovat asiakkaina Nyholm vastaa, että otollisin aika viedä palveluita yhtiöille on alkuvuodesta, jolloin hallitukset lyövät lukkoon tulevan tilikauden suunnitelmat. Energiansäästöpalveluista hänellä on se kokemus, että takaisinmaksuaikojen tulee olla 2-3 vuotta tai jos kysymyksessä on palvelu, sen tulee ensimmäisestä päivästä lukien säästää enemmän kuin mitä se maksaa, ja mieluusti kymmeniä prosentteja. Siltä varalta, että taloyhtiöllä on menossa samanaikaisesti joitain muita investointeja, on hyvä, jos tarjolla on sekä investointimallinen että palvelumallinen versio tarjouksesta.

”Lähtökohtaisesti taloyhtiöissä ollaan uusia palveluita kohtaan hieman skeptisiä. Vaikka olisi pitävätkin todisteet siitä, että säästöjä syntyy, epäily voi roikkua ilmassa aikansa”, sanoo Nyholm. ”Se on hyvin arvokasta, jos pystyy kertomaan, etteivät olosuhteet muutu ainakaan huonompaan suuntaan, vaan todennäköisesti parempaan, kuten tässä”.

Keräämällä ja analysoimalla lämpötila- ja kosteustietoja ammattimaiset isot vuokrataloyhtiöt ovat löytäneet ajoissa kosteusvaurioita ja pystyneet rakentamaan kiinteistönhuoltoaan tehokkaammaksi ja aiempaa ennakoivammaksi. Taloyhtiömarkkinassa asioita ei Nyholmin mukaan nähdä aivan samalla tavalla. ”Kyllä se aika visionäärinen taloyhtiö on, jossa pystytään ennakoivaa kiinteistönhuoltoa tekemään. Se, että asukkaat näkisivät omalle osakkeelleen arvoa siinä, ettei naapurin kämppä homehdu, on aika pitkältä haettu”, on Nyholmin arvio.

Idea muutaman kuukauden ilmaisesta koeajasta, jonka jälkeen laitteet haetaan pois, ellei asukkaiden kokemus palvelusta ole positiivinen, saa sen sijaan Nyholmin innostumaan. ”Siinä tapauksessa pitää vaan valita oikein ne kuukaudet, jotta säästöä syntyy”, hän palaa ajatukseen isännöitsijän perustehtävästä.

Heräsikö kysymyksiä – kiinnostaako tietää aiheesta lisää?

Porvoon alueella voit olla yhteydessä OP-Isännöntikeskukseen lisätietojen osalta:
Johan Nyholm, john.nyholm@opkk.fi

Kaukolämmön älykkäiden ratkaisujen kumppanuus- ja kehitysasioissa voit taas olla yhteydessä Leanheatin:
Jussi Kukkonen, jussi.kukkonen@leanheat.com, puh. 040 176 9350