Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

ketterät menetelmät, Lean, Liiketoiminnan kehittäminen

Näin varmistat onnistuneen digimuutoksen

Seuraan konsultin tehtävissäni paalupaikalta, miten uudistuvat organisaatiot luovat olosuhteita digitalisaation hyödyntämiselle.

Oikein hyödynnettynä digitalisaatio on valtava mahdollisuus, mutta sen toteuttaminen vaatii paljon perehtymistä ennen kuin se aidosti parantaa toimintaa ja luo liiketoiminnalle ja asiakkaalle lisäarvoa. Samanaikaisesti katse on pidettävä vahvasti tulevaisuudessa, liikuttava organisaation toiminnan mikro- ja makrotasoilla, järjestelmien ja teknologioiden välillä sekä annettava ihmisille mahdollisuus näyttää kykynsä, kokeilla ja oppia uutta.

Mitä uutta tässä on? Omassa työssäni on syntynyt perustuntuma asioista, jotka digihuumassa usein hämärtyvät, mutta joihin panostaminen nopeuttaa organisaation kehitys- ja uudistustyötä.

1. Kerro, mihin suuntaan olet menossa

Kun organisaatiossa lopetetaan sellaisten asioiden tekeminen, jossa koneet ovat ihmisiä parempia, johtajuuden merkitys kasvaa entisestään. Parhaimmillaan hänen sanoistaan tulee kuin hyppyri, josta ihmiset pääsevät ponnistamaan. Hyödynnä siis sanan valta – näytä suunta, luo toiminnalle ja vuorovaikutukselle olosuhteet – sekä kannusta ihmisiä tavoittelemaan asioita, joilla on aitoa merkitystä sekä organisaation että yksilön menestymisen kannalta.

  • Nosta ihminen tekemisen keskiöön
  • Kerro avoimesti ja läpinäkyvästi, miten organisaatiossa katsotaan yhteistä tulevaisuutta
  • Luo yhteinen ymmärrys, mihin asiakkaan kanssa ollaan menossa

2. Organisoi menestyminen

Eteenpäin katsova organisaatio ei jää viilaamaan jokaista pilkkua, vaan menee rohkeasti eteenpäin ja ottaa henkilöstön ja asiakkaat mukaan; luo siis olosuhteet onnistumiselle. Menestyminen edellyttää saumatonta tiimipeliä, jossa erilainen osaaminen ja kokemus kohtaavat. Kun innostuneet ihmiset tarkastelevat toimintaa syvällisesti ja kriittisesti, tulosta syntyy.

  • Kirkasta ihmisille kehittämistyön tarkoitus ja kerro miten tavoitteeseen päästään
  • Varmista ihmisten kehittämiskohteen syvä ymmärrys. Syvä ymmärrys kestää aikaa, kun taas osaaminen muuttuu hetkestä toiseen
  • Tee organisaatiosta kilpailijoita nopeammin oppiva. Lean-menetelmien kokonaisvaltainen hyödyntäminen luo jatkuvalle oppimiselle Miten onnistua Lean-hankkeessa naurettavan helposti?

3. Konkretisoi muutos nopeasti

Kehittämistyön vaikutukset näkyvät organisaation toiminnassa viiveellä. Tartu rohkeasti toimeen ja pilotoi uusi tekeminen ketterästi jo kehittämistyön aikana. Nosta organisaation ja ihmisten aika, kyvykkyys ja prosessit keskiöön. Toimintamalleista-kohti-tarkempia-kuvauksia

Prosessinsa tuntevat organisaatiot ovat kyvykkäämpiä kytkemään yhteen ihmiset, järjestelmät, teknologiat, asiakkaat sekä tuotteiden ja palveluiden ketterään toteuttamisen.

  • Varmista, että muutoksella on todellinen merkitys, sillä vain toiminnan tuloksena asiakkaat saavat tuotteensa ja palvelunsa
  • Kytke kehittämistyön tuotokset saumattomasti yhteen muiden organisaation toimintojen, järjestelmien, teknologioiden sekä osaamisten kanssa
  • Ota nopeasti uusia toimintatapoja käyttöön, koska tulosten nopeudella on suurempi merkitys kuin täydellisellä toteuttamisella

Menestyäkseen digitalisaation hyödyntäminen vaatii täyttä panosta niin organisaatiolta kuin yksilöltä. Nykymaailmassa on harvoin mahdollista jäädä odottamaan, mahdollisuus koputtaa usein vain kerran. Silloin on ketterästi kyettävä organisoimaan onnistuminen – tiedettävä suunta ja käärittävä hihat.

Tavoitteellinen kehittämistyö alkaa kypsyysanalyysilla, joka osoittaa, missä yrityksen kehittämistarpeet oikeasti ovat. Kerron siitä seuraavassa blogissani.

 

 

Marja Tuhkanen toimii liiketoimintakonsulttina QPR:llä. Hänen erityisosaamistaan on liiketoiminnan kehitys ja projektinhallinta.

 

Katso tästä QPR:n koulutukset Oppiassa