Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Projekti- ja portfoliojohtaminen

Kuukauden projektipäällikkö

Voitaisiinko kuukauden projektipäällikkö nimetä tässä kuussa jo etukäteen? Miksei, sillä titteli menee – kuten aina – tälle kuukauden tärkeimmälle projektipäällikölle eli Joulupukille. Hän on tiimeineen takuulla kiireisimpiä hahmoja näinä päivinä, sillä toteutuksen tärkeimmät hetket ovat käsillä ihan tuota pikaa. Tonttupartiot ovat pitkin syksyä tehneet tiedusteluretkiään selvitellen, kuinka kilttejä lapset (ja ehkä aikuisetkin) ovat olleet. He ovat myös keränneet lahjatoiveita priorisoitaviksi, ihan kaikkea kun ei aina voida toteuttaa – ei edes tässä projektissa.

Suunnittelu on tämän projektipäällikön vahvaa osaamisaluetta. Hänen suunnitelmassaan ei ole aikatoleransseja projektin lopussa, lahjat on toimitettava 24.12 tai joissain maissa aamutuimaan 25.12. Oikeanlainen vaiheistus on kaiken a ja o: lahjatoiveet ajoissa Korvatunturille, lahjojen valmistus tai hankinta, paketointi, reittisuunnitelmat, reen huolto, Petteri Punakuonon vuositarkastus jne. Riippuvuudet tulee huomioida tarkasti, jotta suunnitelmasta tulee hyvä tänäkin vuonna. Aiempien vuosien kokemuksista on otettu varmasti opiksi, sillä niitähän on kirjattu sadoilta jouluilta.

Jos aikataulutus ja aikataulun hallinta ovat onnistumisen kannalta tärkeitä, ei sovi unohtaa budjettia ja sen hallintaa. Kustannukset on pidettävä kurissa näinä aikoina, vaikka yllätyksiäkin saattaa tulla vastaan. Joulupukin leadership-taidotkin ovat omaa luokkaansa. Hänen johdollaan koko tonttuarmeija toimii hyvin ja tehokkaasti. Tontut ovat iloisia ja motivoituneita tiimipelaajia. Joulupukki osannee siis valita oikeat tyypit oikeisiin tehtäviin. Hyvä joulumieli on ehdottomasti kaikkien yhteinen tavoite.

Riskienhallintaa ei varmaankaan voi ohittaa Joulupukin projektissa. On varauduttava ainakin säiden oikeutteluun. Petteri rekineen voidaan korvata helikopterilla ja lentäjätontulla, jos lumi ei riitäkään reen kulkureiteillä. Onkohan Joulupukilla varautumissuunnitelma liian ahtaiden savupiippujen varalle?

Perusteluja löytyy vielä paljon lisää, mutta eiköhän valinta ole oikea tänäkin vuonna. Voimme siis ryhtyä odottamaan Joulupukin jokavuotisen projektin huipennusta. Onnea ja työn iloa kuukauden projektipäällikölle Korvatunturille!

Joulupukillekin vinkiksi, että kursseja projektien tehokkaaseen läpivientiin löytyy tietysti Oppimisen verkkokaupasta kategoriasta projekti- ja portfoliojohtaminen.

Tunnelmallista joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2018!

Oppia.fi -tiimi