Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Projektipäivät

Tietojärjestelmän testaus on muutoksen onnistumisen avain

Tietojärjestelmän testaus on muutoksen onnistumisen avain

Menestyksekkäitä tietojärjestelmähankkeita yrityksissä yhdistää varmasti ainakin yksi asia. Se on perusteellinen testaus. Paraskaan järjestelmä ei palvele, jos sen ei ole sopiva käyttötarkoitukseensa, käyttöympäristöönsä tai käyttäjilleen.

Mitä testaus tarkoittaa? Onnistunut testaus on laaja ja luova käsite. Siihen sisältyy perinteisten vaiheiden lisäksi myös erilaiset kokeilut, koekäytöt jne. Testaus ei ole ainoastaan järjestelmän toimittajan raportteja heidän omasta testauksestaan. Testaus ei myöskään tarkoita kertaluonteisesti laboratoriomaisissa olosuhteissa suoritettua harjoitusta. Muutos on testattava ja koeponnistettava monin eri tavoin ja moneen kertaan.

Testaus on yksi parhaista keinoista oppia uutta järjestelmää, kouluttaa sen parissa tulevaisuudessa työskenteleviä henkilöitä ja saattaa ihmisiä yhteisen asian äärelle. Testaus on myös mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Se on merkittävä osa käyttäjien kokemusta. Entä miten asiakkaita olisi mahdollista ottaa mukaan testaukseen? Heilläkin on varmasti sanansa sanottavana. Millainen asiakaskokemus tällaisesta mahdollisuudesta voisi syntyäkään? Kaiken kaikkiaan, testaus tarjoaa mahdollisuuden harjoitella ja kehittää yhteistyötä eri toimijoiden ja toimittajien välillä.

Anna ihmisten vaikuttaa

Testaus onnistuu, jos se nähdään jo järjestelmän valintaprosessin osana ja jos ihmiset saadaan sen avulla innostumaan muutoksesta. Kun innokkaat ja uteliaat kokeilijat pääsevät käärimään hihansa jo varhaisessa vaiheessa ja saavat olla mukana vaikuttamassa tulevaisuuteensa, on menestys siltä osin taattu.

Testaa järjestelmää jo ennen kuin se on ostettu, testaa sitä osissa ja kokonaisena, testaa sitä ammattilaisten puolesta, testaa sitä loppukäyttäjien kanssa. Mene kentälle, tehtaaseen, asiakkaan luo – sinne missä uuden järjestelmän käyttäjät ovat. Kuuntele käyttäjien ehdotuksia, toiveita ja palautetta. Älä rakenna uutta ratkaisua kuukausitolkulla omassa poterossasi, vaan tuo se käyttäjien nähtäville pala kerrallaan. Käsittele avoimesti esiin tulleita ongelmia ja nosta esiin onnistumisia. Käsittele testausta muutoksen näkökulmasta.

Tämän kaiken jälkeen käsissäsi on järjestelmä, jonka käyttöönotto ei aiheuta ikäviä yllätyksiä tekniikan tai ihmisten näkökulmista.

Kolme kohtaa testauksen onnistumiseen:

1. Oman kokemukseni perusteella testaus onnistuu, kun otat huomioon seuraavat asiat:Testaus ennen järjestelmävalintaa – kokeile esimerkiksi finaaliin päätyneitä vaihtoehtoja jollain tapaa käytännössä. Älä ostaa mitään vain paperilta tai toimittajan demojen perusteella. Älä osta mitään ilman että liiketoiminnan edustajat ja tulevat käyttäjät ovat kokeilleet eri vaihtoehtoja ja kertoneet niistä mielipiteensä.

2. Aseta aina ihmiset etusijalle projektinaikaisessa työssä. Pidä huoli, että projektiryhmän jäsenet ovat motivoituneita ja innostuneita. Tällaisessa tiimissä tehdään myös onnistunutta testausta. Varmista, että ihmisten työ sujuu, tarkoittaa se sitten testaukseen soveltuvaa fyysistä työtilaa, digitaalisia työkaluja tai muuta käyttäjien huomioon ottamista. Kun ihmiset ovat istuneet samassa tilassa useamman viikon testaamassa, kannattaa projektipäällikön välillä miettiä kuinka piristää ihmisten päivää tai tuoda tekemiseen vaihtelua.

3. Koekäytä todellisessa ympäristössä. Koeponnista järjestelmä tuotannossa ennen ensimmäistäkään pilottia tai käyttöönottoa. Mene projektin ja järjestelmän kanssa sinne missä sitä tullaan käyttämään. Koekäytön kautta ihmiset tutustuvat toisiinsa ja saavat uutta näkökulmaa toistensa tekemisiin. Koekäytössä selviää asioita, jotka vaikuttavat käyttöönoton onnistumiseen. Mitä tulostimia loppukäyttäjät työssään tarvitsevat ja missä, millaisia ruuhkahuippuja työssä milloinkin on, millaisia poikkeustilanteita työpäivien aikana tapahtuu? Koekäyttö on oiva tilaisuus ottaa vastaan loppukäyttäjien ideoita ja toiveita. Koekäytön avulla tasoitetaan tulevien pilottien ja käyttöönottojen tietä.

Testaus on järjestelmähankkeissa mahdollisuus. Sen merkitystä on aika katsoa, arvioida ja hyödyntää uudella tapaa.


Tämä artikkeli on julkaistu Pohjoinen Teollisuus -tapahtuman yhteydessä, jossa Vaskelainen puhui Digitalisaatio ja järjestelmät -seminaarissa 24.5. toiminnanohjauksen haasteista ja mahdollisuuksista.

Lisätietoa testaukseen ja muutosken onnistumisen varmistamiseen saat tutustumalla Qentinel Goal -palveluun.

Lähde: