Monitoimittajaympäristön projekteissa monien lankojen käsissä pitäminen sopivan napakasti on ehdottoman tärkeää, jotta päästään toivottuun lopputulokseen. Lisäksi on tärkeää kristallisoida mitä projektissa tavoitellaan, sekä selkeyttää eri toimijoiden roolit ja vastuualueet. Kommunikoinnin tärkeyttä eri sidosryhmien välillä ei voi koskaan korostaa liikaa.
Sujuva yhteistyö vaatii avointa ja selkeää kommunikointia. Varsinkin eri kulttuureista tulevien henkilöiden välillä selkeän kommunikaation tarve korostuu. Puolin ja toisin on oltava tuntosarvet herkkänä tulkitsemaan, mitä toinen yrittää viestiä, jotta viesti ymmärretään varmasti oikein. Kommunikoinnista monikulttuurisessa ympäristössä olen oppinut, että tietyt asiat kannattaa keskustella etukäteen “offline” toisen osapuolen kanssa, sen sijaan, että asian nostaa yllättäen kokouksessa esille. Näin ei aseta henkilöä hankalaan tilanteeseen, jos hänen kulttuuriinsa ei kuulu vaikeiden asioiden suoraan sanominen.
Monikulttuurisessa työyhteisössä työskentelyn olen kokenut rikkautena, tosin kulttuurien hienoisilta yhteentörmäyksiltä en ole voinut välttyä. Eri kulttuureihin voi tutustua lukemalla kirjallisuutta, mutta parasta oppia koen saaneeni työskenneltyäni eri kulttuureista tulevien henkilöiden kanssa, sekä viettämällä vapaa-aikaa heidän kanssaan.
Matkan varrelle on myös sattunut ihania pieniä kömmähdyksiä, joista yksi muistuu elävästi mieleeni. Nuorena olin ensimmäistä kertaa globaalissa organisaatiossa töissä järjestämässä koulutusta. Olin niin tohkeissani työstäni ja saamastani vastuusta, että unohdin täysin aikavyöhykkeet. Lähetin sähköpostikutsut osallistumislinkkeineen matkaan. Aika pian sain viestiä, jossa kysyttiin, olisiko mahdollista löytää vähän sopivampaa aikaa, kun ehdottamani aika sattui olemaan heillä aamuyöstä. Pienoinen nolostuminen, pahoittelut erehdyksestä ja uudet kutsut liikkeelle aikavyöhykkeet huomioon ottaen. Koulutukseni alkoi hymyilevissä merkeissä pienoisen mokani vuoksi. Tämän jälkeen todellakin muistin tarkastaa osallistujien aikavyöhykkeet.
Tällä matkalla olen oppinut paljon uutta. Kokemukset ovat osittain kasvattaneet minua tällaiseksi kuin tänään olen, eikä tämä tähän lopu, sillä tämä on elämänpituinen retki.
Graniitti Services on Projektipäivien kumppani. Tule mukaan Projektipäiville 25.-26.10.2022 Helsingin Messukeskukseen!