Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Projektipäivät

Projektisalkku tukee uuden hyvinvointialueen perustamista ja toimeenpanoa

Hyvinvointialueita valmistellaan ja kehitetään nopeasti: valtava määrä projekteja ja kriittisiä tehtäviä tulisi saada valmiiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä. Näin ison kokonaisuuden hallinnassa projektisalkun merkitys on suuri. Ennen kaikkea se tarjoaa läpinäkyvän tilannekuvan toimeenpanoon ja parantaa poikkeama- ja haastetietoisuutta.

Pirkanmaan hyvinvointialueen PMO-erityisasiantuntija Mikko Koponen puhuu Projektipäivillä Thinking Portfolio Projektisalkun roolista Pirkanmaan uuden hyvinvointialueen perustamisen ja toimeenpanon tukena. Hallittava kokonaisuus on iso, ja siksi muutama projektisalkun toiminnallisuus on erityisen merkittävä.

Mitkä projektisalkun ominaisuudet korostuvat ison muutoksen läpiviennissä?

Historiallisen uudistuksen myötä merkittävä määrä projekteja täytyy saada hoidettua tiukassa aikataulutavoitteessa. Projektisalkku antaa läpinäkyvän kokonaiskuvan projekteista ja työkokonaisuuksista sekä niiden etenemisestä suhteessa suunniteltuun. Samalla poikkeamat ja haasteet nousevat esiin, eivätkä ne jää kiireessäkään huomaamatta. Koponen kuvailee haaste- ja poikkeamatietoisuuden olevan yksi tärkeimmistä hyödyistä, joita projektisalkku on tuonut. Tulevaisuudessa keskeistä olisi systemaattisen projektijohtamismallin kehittäminen, joka yhdenmukaistaisi tekemisen. Mahdollisuuksia on paljon.

Kuinka varmistetaan tietojen ajantasaisuus muuttuvassa tilanteessa?

Tyypillinen haaste projektisalkunhallinnassa on henkilöstön motivointi tietojen säännölliseen päivittämiseen. Muutoksen johtamisessa, riskienhallinnassa ja uuden hyvinvointialueen valmistelussa ajantasainen tieto on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, joten henkilöstön motivointiin on syytä panostaa. ”Kaikki lähtee siitä, että tiedolle ja raporteille pitää olla aitoa kysyntää, ei voi olla vain muodon vuoksi raportoimista. Näin myös tekeminen koetaan merkitykselliseksi”, Koponen muistuttaa.

Tervetuloa Projektipäiville kuulemaan Mikko Koposen kiinnostava esitys Pirkanmaan hyvinvointialueen perustamisesta sekä projektisalkun merkityksestä hyvinvointialueen toiminnan valmistelussa.

 

Mikko Koponen

PMO-erityisasiantuntija
Pirkanmaan hyvinvointialue

 

Mikko työskentelee Pirkanmaan hyvinvointialueella PMO-erityisasiantuntijana ja hallinnoi projektisalkkua, johon hyvinvointialueen toimeenpano on projektoitu. Mikon tausta on Pirkanmaan liitossa, jossa hän on toiminut aluekehityssuunnittelun tehtävissä sekä projektipäällikkönä sote- ja maakuntauudistusvalmistelussa. Vapaa-aika kuluu perheen lisäksi mm. perinnerakentamisen parissa, vanhan hirsitalon kunnostuksessa.

Teksti: Tyyne Taunila

Juttu on julkaistu Thinking Portfolion blogissa.

Thinking Portfolio on Projektipäivien kumppani. Tule mukaan Projektipäiville 25.-26.10.2022 Helsingin Messukeskukseen!

Thinking Portfolio® on strategisen tason johtamisen käytännön työväline. Tuotteemme antaa valmiudet nopeaan päätöksentekoon, ketterään muutoshallintaan, liiketoimintalähtöisyyteen sekä riskien analysointiin.

Thinking Portfolio on suomalainen ohjelmistotalo, joka tuottaa asiakkailleen erilaisia salkunhallinnan ratkaisuja pilvipalveluna. Yrityksen päätuotteita ovat projekti-, sovellus-, riski- ja palvelusalkut. Thinking Portfoliolla on asiakkaita jo yli 50:ssä maassa ja yli 350 000 käyttäjää. www.thinkingportfolio.com

Asiakkainamme on suuria ja keskisuuria yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatioita. Tuotteillamme on yli 300 000 käyttäjää 50 maassa. Thinking Portfolio-asiantuntijoita on Suomen lisäksi Saksassa Itävallassa, Alankomaissa, Sveitsissä, Sloveniassa ja Ruotsissa.