Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

ohjelmistokehitys, Projektipäivät

Mitä hyötyä tekoälystä on testiautomaatiossa?

Tekoäly (AI) ei ole käsitteenä uusi, vaan se on ollut olemassa jo 1950-luvulta lähtien, kun Alan Turing kehitti Turingin testin. Teknologian nopean kehittymisen ansiosta tekoäly on tullut osaksi päivittäistä elämäämme ja yhä enemmän osaksi liiketoiminnan prosesseja.

Tekoälyn käyttötarkoitukset vaihtelevat aina toimialojen mukaan asiakkuuksien kehittämisestä riskien ennakointiin. Tekoälyn avulla voidaan myös tuottaa ja tulkita dataa, jota voidaan hyödyntää liiketoiminnan kehityksessä ja uusien mahdollisuuksien luomisessa.

Tekoäly on löytänyt tiensä myös laadunvarmistukseen ja sen hyödyntäminen testiautomaatiossa on yksi tämän hetken kiinnostavimmista tutkimuskohteista. Tässä artikkelissa käymme läpi tekoälyn mahdollisuuksia testiautomaatiossa.

Tekoäly testiautomaatiossa

Tällä hetkellä tekoälyä hyödynnetään testiautomaatiossa testirobottien hallinnassa ja kehittämisessä. Niiden toteuttamiseen käytetään koneoppimistekniikoiden yhdistelmää. Testirobotit suorittavat itsenäisesti ja automatisoidusti mm. testejä, tekevät mallinnuksia, keräävät dataa ja etsivät bugeja. Testiautomaatiolla on muitakin hyötyjä, joista voit lukea Nextconin blogista “Yksi testausautomaatio, kiitos”.

Tekoälyn hyödyntäminen vie testiautomaation vielä askeleen pidemmälle. Asiantuntijat voivat suorittaa testejä laajemmilla alueilla ja keinoäly oppii malleja sekä käyttää dataa testien luotettavuuden parantamiseen.

Miksi hyödyntää tekoälyä testauksessa?

Automatisoinnilla ja tekoälyn hyödyntämisellä tähdätään lähtökohtaisesti testaajan ajansäästöön, kustannustehokkaampaan testaamiseen ja tuotteen nopeampaan valmistumiseen.

Tekoälyllä voidaan täydentää ihmistestaajan rajoittuneita kykyjä ja resursseja ohjaamalla automatisoitua työvoimaa sinne, missä se saavuttaa suurimman hyötysuhteen. Näin asiantuntija pystyy tehokkaammin hyödyntämään työhön käyttämänsä ajan ja testaamisesta tulee kustannustehokkaampaa.

Tekoäly, uhka vai mahdollisuus?

Yleinen harhaluulo liittyy siihen, että tekoälyn kuvitellaan vievän ihmisten työpaikat ja vaikuttavan yhteiskunnan rakenteisiin. Hollywoodin luomissa scifi-kauhuskenaarioissa ihmisen kaltaiseksi kehittynyt tekoäly ottaa valtaansa koko maailman.

On totta, että tekoäly on jo muuttanut tapojamme toimia, mutta edellä mainitun kaltaisia skenaarioita ei ole tiedossa. Vaikka tekoäly vaikuttaa älykkäältä, sillä ei ole ihmisen kaltaista tietoisuutta ja laaja-alaista älykkyyttä.

Tekoäly tulee tulevaisuudessa helpottamaan entisestään testaajien työtä hoitamalla aikaa vieviä ja manuaalisia testauksen vaiheita. Kuitenkin tietyt testaustehtävät, kuten esim. testien luominen ja ylläpito, käytettävyystestaus ja tietoturvatestaus vaativat ihmisen panosta ja ajattelukykyä. Teknologioiden kehittyessä on hyvin mahdollista, että joku päivä tekoäly pystyy hoitamaan myös vaativampia testaustehtäviä.

Tekoälyn avulla yritys voi saavuttaa kilpailuedun

Maailma muuttuu koko ajan pienemmäksi ja kilpailu yritysten keskuudessa kovenee. Tekoäly ja datan maksimaalinen hyödyntäminen tuovat kilpailuedun yrityksille, koska niiden avulla voidaan säästää kustannuksissa, ennustaa markkinoita ja trendejä ja luoda yritykselle uudenlaista tulovirtaa.


Nextcon älykkäänä testauskumppanina

Toteutamme asiakkaillemme älykkäitä ratkaisuja liiketoiminnan tehostamisen tueksi. Olemme toimiala- ja teknologiariippumaton asiantuntijayritys ja riveissämme on huippuosaajia ja vuosikymmenten kokemus yhdistettynä uusimpaan teknologia- ja menetelmäosaamiseen. Työskentelytapamme perustuvat arvoihimme: luottamukseen, kunnioitukseen ja aitouteen sekä intohimoon työtämme kohtaan.

Varmistamme asiantuntijoiden soveltuvuuden aina asiakkaan tarpeisiin sopivaksi. Asiakas voi luottaa siihen, että hänellä on käytettävissään alan parasta osaamista ja annammekin jokaiselle asiantuntijallemme soveltuvuustakuun.

Ota yhteyttä ja aloitetaan yhdessä älykkäämmän tulevaisuudet suunnittelu!

Nextcon on kumppanina Projektipäivillä 27.10. Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja varaa lippusi tästä