Kun suunnitellaan ja budjetoidaan niin kuin ennenkin, niin saadaan asia pois päiväjärjestyksestä
On taas se aika vuodesta, jolloin ensi vuoden suunnitelmia ja budjetteja tehdään. Normaalisti prosessi on se tavanomainen: kerätään tiimeiltä suunnitelmia, joilla strategia aiotaan toteuttaa ja sitten johto käsittelee yhtiön tilannetta, laatii ylätason budjetin ja ohjeistaa tiimeille heidän raaminsa. Tämän jälkeen tiimit säätävät tekemisensä näihin raameihin ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Kun tehdään niin kuin ennenkin, jatketaan sähläystä
Vuosien kuluessa yksi asia ei ole muuttunut: sählääminen jatkuu ja voi hyvin! Tilanne käy ilmi esim. Pron työmarkkinatutkimuksista vuosilta 2009–2015.
”Toimihenkilötyöolosuhteisiin liittyvää jatkuvaa liiallista työmäärää, häiriöitä ja turhia töitä kuvastava sähläysaste vaihtelee toimialoittain 35 ja 55 prosentin välissä.
Sähläysmittarin mukaan sählääminen on tilastollisesti yleisintä insinööritutkinnon suorittaneilla, miehillä ja ikäryhmässä 30–39-vuotiaat. Sähläysriski kasvaa yli 30 työntekijän yrityksissä, esimiestehtävissä ja sitä lisää luottamustehtävä kuten “luottamusmies- tai työsuojeluvaltuutetun työ.
Toimialoista sähläysaste on ollut korkeinta auto- ja katsastusalalla, kiinteistöalalla, lentoliikenteessä, kaivostoiminnassa, finanssialalla sekä ict-alan teleoperaattoreilla.
Vähiten sähellystä näyttää olevan suunnittelu- ja konsulttialalla, rahapelialalla ja satamissa.”
Sähläys jatkuu, koska ”asiahan ei minulle kuulu”
Vähänkin suuremmissa yrityksissä on huokuttelevaa antaa sähläyksen jatkua, “koska asia ei kuulu minulle”. Ajattelemattomuus tai välinpitämättömyys ongelmien edessä antaa viestin ympäristölle, että asia ei ole tärkeä. Sähläys on toimintatapa ja sen (siis ongelman) kanssa on päätetty elää todennäköisesti loputtomiin.
Kun asia ei kuulu kenellekään, niin
- Toimitaan liikaa luulojen ja tunteiden vallassa – syntyy vastakkainasettelua ja väärinkäsityksiä – vastustetaan asioita mutun perusteella ja toimitaan virheellisesti väärinymmärryksen seurauksena
- Odotetaan jotain, siirretään ja kuljetetaan tietoa, paperia ja materiaalia tarpeettomasti tai kuljetaan turhaan paikasta toiseen
- Istutaan turhautuneina kokouksissa
- Käytetään liikaa aikaa hiomiseen, tehdään ylilaatua tai tehdään turhia työvaiheita tai tehdään jotain, mitä kukaan ei (enää) tarvitse
- Tuhlataan asiakkaan aikaa eri tavoin – tehdään virheitä, korjataan ja tehdään uudelleen – työskennellään väärien mittareiden ohjaamina – toimitaan väärän tai puuttuvan tiedon varassa
- Ei saada tehdä luovia ratkaisuja – ei hyödynnetä tietoa, osaamista ja kokemusta tai ei osallisteta kaikkia tarpeeksi tai kaikkien aivot eivät ole 100 %:sti käytössä
Sähläys on harvoin kenenkään syy
Sähläykset eivät yleensä ole “jonkun syy”, vaan aikojen saatossa työn tekemisen muodot – prosessit – ovat monimutkaistuneet ja sisältävät runsain mitoin kansanperinteitä. Prosesseissa on siis vikaa, hukkaa, turhaa ja virheitä. Ei ihmisissä.
Jos jokainen johtaja, päällikkö, esimies ja työntekijä ottaisi ensi vuoden aikana tehtäväkseen puolittaa sähläyksen määrän, saataisiin melkoinen tuottavuusloikka. Ja saataisiin asiakkaille palvelut, tiedot ja tuotteet paljon sujuvammin. Kun ei sählättäisi, niin sekä asiakkaat että henkilöstö voisivat paremmin. Ja kassavirta solisisi paremmin kuin koskaan tähän astiJ
Korvaa juustohöyläbudjetointi hukkajahdilla
Juustohöyläbudjetointi ei kohdista säästämistä oikeisiin kohtiin toiminnassa. Se ohjaa kunkin yksikön säästämään jotain jostain. Ja tällöin sählääminen jatkuu.
Hukkajahti tarkastelee koko organisaation läpi meneviä tieto-, materiaali- ja työvirtauksia. Hukkajahti paikallistaa sähläyksen kohdat ja hakee esille sähläyksen aiheuttavat juurisyyt. Sen jälkeen hukkajahti poistaa juurisyyt pysyvästi.
Hukkajahdilla sähläyksen määrä puolittuu nopeasti ja saadaan poistumaan lähes kokonaan muutamassa vuodessa.
Lisää aiheesta ilmaisessa webinaarissa 20.11.2019 klo 9 – 9:30:
Korvaa juustohöyläbudjetointi hukkajahdilla
Hukkajahdissa 31.10.2019
Tapio Hirvonen, Hannu Järvelin ja Päivi Strömmer
Business Excellence Finland Oy
Katso tästä kaikki kirjoittajien organisaation kurssit