Harvalle organisaatiolle kokonaisarkkitehtuuri on kokonaan uusia asia. Kokonaisarkkitehtuuritoiminto voi olla olemassa, mutta se ei tuota ihan sitä, mitä halutaan. Tilanne voi myös olla se, että toimintoa ollaan uudelleenpystyttämässä. Takana on ehkä useampia epäonnistuneita yrityksiä. Syitä on monia. Mallinnusväline koettiin hankalaksi, avainhenkilö vaihtoi työpaikkaa eikä arkkitehtuurin tuotoksista tuntunut olevan isompaa hyötyä.
Jotenkin asia silti kaivelee. Ehkä meillä kuitenkin kannattaisi olla kokonaisarkkitehtuuri? Puhutaanhan siitä keinona tukea päätöksentekoa. Päätöksentekoa, jossa päätetään miljoonien eurojen projekteista. Kai noihin arkkitehtuurianalyyseihin voisi käyttää jonkun verran aikaa. Suunnitellaanhan talotkin, vaikka aika samanlaisilta ne päällepäin näyttävät.
Onko kokonaisarkkitehtuuri vastuullasi? Toivot, että tällä kertaa se onnistuu, mutta olo tuntuu jotenkin epämukavalta. Kokonaisarkkitehtuuri voi tuntua kaukaiselta ja epämääräiseltä möhkäleeltä. Muilta kuulee, että se ei kuulemma ole rakettitiedettä. Lisäksi elefantti on syötävä pala kerrallaan.
Koska edellä mainitusta viisastelusta on vähälti hyötyä, niin kerronpa muutaman konkreettisemman vinkin:
- kokonaisarkkitehtuuri on yksi organisaation kehittämistoiminnoista. Muita ovat esim. strategia, riskien hallinta ja ICT-kehittäminen. Sopikaa kehittämistoimintojen vastuuhenkilöiden kesken, mitkä tekemiset ovat kunkin tontilla. Selvitä myös muilta millaiset arkkitehtuurituotokset palvelisivat heitä parhaiten.
- kun teet kokonaisarkkitehtuuria, sopiva käsiala on useimmiten karkea ja konkreettinen. Karkeahko käsiala auttaa siihen, että kokonaisarkkitehtuuriin ei mene hillittömästi aikaa (tarkan tason kuvaukset ovat työläitä). Konkretia taas auttaa siihen, että muutkin saavat selvää kuvauksista. Kun nimeät arkkitehtuurielementit liiketoiminnalle tutulla kielellä, se auttaa lukijaa.
- pyri saamaan arkkitehtuurin hyödyntäminen käyntiin heti. Kutsun tätä itse arkkitehtuurin ulkoiluttamiseksi. Samalla tavalla kuin koiranpentu tarvitsee säännöllistä ulkoilutusta, tarvitsee sitä myös arkkitehtuurisi. Vaikka olisit tehnyt vain yhden kuvan, käy näyttämässä sitä jollekulle. Jos palavereissa tulee asia keskustelun alle, voit todeta ”meillähän on tästä arkkitehtuurikuva. Katsotaanpa, mitä kuva kertoo tästä asiasta”.
- kuvaa toiminta-arkkitehtuuri ensin asiakkaan näkökulmasta ja siirry vasta sitten organisaation sisäisen sielunelämän selvittämiseen. Näin saat säilytettyä relevanssin kohdillaan.
- tietomalleja syntyy erilaisia eri käyttötarkoituksiin, se on luonnollista. Ajatus siitä, että meillä olisi tiedot kuvattuna kerran ja vain kerran ei ole mahdollista. Esimerkiksi kaikki organisaatioon ostetut valmisohjelmistot tuovat oman värinsä tallennettaviin tietosisältöihin.
- ja niin edelleen
Miltä kuulostaa? Helppohan se on tästä lukea, mutta teepä sama käytännössä. Näinhän se on, siksi Coalan kursseilla on paljon käytännönläheisiä harjoituksia. Starttipaketissa harjoitusten kohteena on oma organisaatiosi. Sen hyödyllisempää harjoitusta on vaikea keksiä.
Ilmoittaudu heti! Kokonaisarkkitehtuurin starttipaketti 26-27.3.2019
Anna on pitkän linjan kokonaisarkkitehti ja konsultti, mutta työskennellyt myös ns. asiakasorganisaatioissa, kuten Fortumin pääarkkitehtina. Arkkitehtuurikokemusta hänellä on reilun viidentoista vuoden ajalta. Vaikka Anna tuntee myös teorian eli kokonaisarkkitehtuurin kehikot ja välineet, mieluiten hän käyttää aikaansa varsinaiseen arkkitehtuurityöhön. Kokemusta hänellä onkin isommista ja pienemmistä organisaatioista sekä valtakunnallisesta kokonaisarkkitehtuurityöstä. Annan käsiala on käytännönläheinen ja oleellisiin asioihin pureutuva.