Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

myynti, Oman osaamisen kehittäminen, Paremmaksi kouluttajaksi

Äänenkäytön huonot maneerit laskevat puhujan uskottavuutta

Julkisessa viestinnässä on ilahduttavasti lisääntynyt eri näkemysten esille tuominen niin haastatteluissa kuin keskusteluissa. Moni saattaa tarkkaan miettiä, millaisin sanankääntein asiansa esittää. Miksi kuitenkin niin asiantuntijat kuin harrastelijatkin käyttävät samalla ääntään kovin kummallisella tavalla?

Äänenkäyttöön on pesiytynyt epämiellyttävä narina. Yllättävän usein kuulee myös honotusta. Kevyen musiikin laulajat kilpailevat äänensä erikoisuudella: on muka tärkeää ”löytää oma saundi”. Saundin kustannuksella ollaan jopa valmiit luopumaan koko iän kestävästä kauniisti soivasta äänestä.

Hyvän äänen kriteerejä on vaikea määrittää. Ääneen vaikuttavat mm. yksilölliset mieltymykset, kulttuuritausta, aikakauden ääni-ihanteet, koulutus sekä oma äänenkäytön harjaantuneisuus. Aina hyvä ääni on kuitenkin luonteva ja tasapainoinen. Parhaimmillaan se hivelee kuulijan korvaa. Hyvä ääni palvelee käyttäjänsä tarpeita eri tilanteissa rasittamatta äänielimistöä.

Ääniasiantuntijan näkökulmasta ääni on terve kun:
·       se kestää koko päivän
·       se ei kipeydy
·       sen tuottaminen on vaivatonta
·       sen laatu ei muutu puhuessa
·       se on soiva ja kuuluva
·       sitä on miellyttävä kuunnella
·       se on kullekin henkilölle luonnollinen
·       sitä pystyy muokkaamaan

Joillekin hyvä ääni on synnyinlahja, jotkut saavat tehdä työtä hyvän äänen löytämiseksi. Onneksi kuitenkin ääntään voi kehittää. Oman äänen piirteiden tunnistaminen on tärkeä lähtökohta. Tunnistamisessa voivat auttaa äänitys ja ääniasioihin perehtynyt asiantuntija. Ainakin jokainen voi välttää epämiellyttäviä äänenkäytön maneereja, jotka pahimmillaan syövät sanoman uskottavuutta.

Ääni on vuorovaikutuksen tärkein väline ja osana lähes kaikissa ammateissa. Nykyisin sen merkitys korostuu verkon tarjotessa erilaisia esittämisen mahdollisuuksia niin ammattilaisille kuin harrastelijoille. Se on oleellinen osa persoonaamme ja siitä muodostuvaa mielikuvaa. Miksi siis raakkuisimme naristen, kun voimme helliä kuulijamme korvia luontevalla ja soivalla äänellä?

Suomen Puheopisto valmentaa äänenkäyttöä ja opastaa parempaan äänenhuoltoon!

Tutustu äänenkäytön kurssivalikoimaamme!

Ääni toimimaan, 2 h tehovalmennus
Välineet äänenhuoltoon -Opastus resonaattoriputken käyttöön
Ääni työvälineenä -Äänenkäytön valmennus

marsa_back

Marsa Bäck

Kirjoittaja on kouluttanut yli 45 vuoden ajan. Hänen rautainen kokemuksensa ja erikoistuminen niin äänenkäytön kuin esiintymistaidon valmentamiseen on auttanut lukuisia ihmisiä ja yrityksiä parempaan vuorovaikutukseen. Marsa käyttää valmennuksissa runsaasti yhteistoiminnallisia menetelmiä ja käy valmennuksen aikana oppimiskeskusteluja. Hänen mottonaan on: ”Koulutettavaa ei jätetä yksin ongelmien kanssa!”.