Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Asiakaspalvelu / Service Desk / Contact Center, Johtaminen, ketterät menetelmät, myynti

Vaikuta minuutissa!

Puhuminen vaikuttamiskeinona on meidän ihmisten yksinoikeus. Puheella liikutellaan kokonaisia kansakuntia. Puhe on myös oivallusten innoittamista. Tyhjän puhuminen ja poliittinen jargon eivät tarjoa oivalluksia vaan itsestään selvyyksiä.

Viime vuosina on puhuttu paljon hissipuheista ja pitchauksesta. Näissä kysymyksessä on usein osaamisen tai yrityksen nopea esittely. Kysymykset, oivallusten synnyttäminen ja tarpeen herättäminen ovat tärkeitä etenkin nopean vaikuttamisen puheenvuoroissa. Jos pystyy herättämään kuulijoissa oivalluksia, vaikka aikaa olisi annettu vain minuutti, jää varmasti mieleen.

Puhuminen vaatii myös tunneälyä. On monia tilanteita, joissa meiltä odotetaan muutamaa ystävällistä sanaa, mutta ne saattavat jäädä jännityksen vuoksi tai jostain muusta syystä sanomatta. Jokaisen ihmisen pitäisi kuitenkin pystyä sanoittamaan tunteensa oikealla hetkellä, eikä tähän päästä muuten kuin harjoittelemalla.

Työpäivien aikana ja harrastusten parissa tarjoutuu jatkuvasti tilaisuuksia astua esiin ja sanoa sanottavansa. Nämä olisivat oivallisia tilanteita harjoitella puhumista. Jokin kuitenkin estää sanomisen. Useimmiten ajatuksiaan ei saa riittävän nopeasti kasaan saatikka loogiseen järjestykseen tai sitten jännitys pilaa tilanteen. Tähän Puheopistolla on keinot: me autamme hallitsemaan jännitystä ja rakentamaan loogisia puheenvuoroja erilaisiin, jopa spontaaneihin, puhetilanteisiin.

Erittäin suosittuja ovat nykyisin Vaikuta minuutissa -valmennukset, joissa päivän aikana opetellaan vaikuttavan puheen malli ja muutamia keinoja vaikuttavaan esiintymiseen.

Esimakua valmennuksistamme saat ilmaiswebinaarissa 14.6. 2018 klo 9:30. Tule kuulemaan vinkkejä vaikuttavan puheen pitämisestä! Tarjolle tulee myös jälkitallenne.

Järjestämme myös päivän kestäviä esiintymistaidon intensiivivalmennuksia. Tutustu myös 30.8.2018 pidettävään Vaikuta Minuutissa! -valmennukseen sekä 28.9.2018 järjestettävään Asiantuntija esiintyy -valmennukseen.

marsa_back

Marsa Bäck

Kirjoittaja on kouluttanut yli 45 vuoden ajan. Hänen rautainen kokemuksensa ja erikoistuminen niin äänenkäytön kuin esiintymistaidon valmentamiseen on auttanut lukuisia ihmisiä ja yrityksiä parempaan vuorovaikutukseen. Marsa käyttää valmennuksissa runsaasti yhteistoiminnallisia menetelmiä ja käy valmennuksen aikana oppimiskeskusteluja. Hänen mottonaan on: ”Koulutettavaa ei jätetä yksin ongelmien kanssa!”.