Herkät ihmiset tulevat ehkä eniten tulkituiksi väärin. He kokevat maailman hyvin eri tavalla kuin mitä luullaan. Stereotypisesti se on se ylitunteellinen tyyppi, joka liikuttuu tai järkyttyy herkästi, sopimattomissakin paikoissa. Mutta se on niin paljon muutakin.
Maalaillaanpa kuva. Ensin työyhteisön näkökulmasta, ja sitten kokijana itsenään. Tavoitteena tuoda ymmärrystä molemmille tahoille. Tässä maalaamani kuva pohjautuu käytännön työssäni kohtaamiin tarinoihin työyhteisöistä.
Ritva 46 v, johdon assistentti, kollegan silmin:
”Hoitaa kaikki juoksevat asiat ja kantaa paljon vastuuta. Ei mutise kulisseissa tai lietso pahaa henkeä työyhteisössä. Ritva ei kyseenalaista ja haasta, vaan on mukava ja kaikille miellyttävä. Lempeä ja pehmeä käytökseltään. Välillä liian myötäilevä ryhmässä ja omasta persoonallisuudesta vaikea saada kiinni, mutta kaikilla meillä ei ehkä ole niin paljon omia ajatuksia. Hän selkeästi kaipaa, että joku sanoo miten asiat kuuluu tehdä, jos hänellä ei ole itsellä suuremmin väliä. Ei ilmaise useinkaan omia mielipiteitään ja näyttää joskus olevan vähän kaikkien kanssa samaa mieltä. Väistelee tilanteita, joissa pitäisi tehdä nopea päätös. Harrastaa hermostunutta hymyilyä ja tilanteiden pehmittelyä, jotta vältettäisiin turhia konflikteja. Hoitaa tehtävänsä itsenäisesti eikä vaivaa niillä muita. Luottosuorittaja tiimissä. Ahkera. Roolina tarkkailija ryhmässä. Hyvä muisti. Organisoitunut.
Ritva tuntuu usein taustalla vähän alakuloiselta, vaikka hymyilee. On vaikea tietää mistä se johtuu, mutta tuntuisi epäsopivalta kysyä, kun ole läheinen hänen kanssaan. Jotkut kohtelevat häntä hieman huonosti, spekuloivat joskus hänen asioillaan, pompottavat ja teettävät omiakin töitään. He luottavat kai siihen, ettei Ritva nosta siitä meteliä. Ritva vaikuttaa vähän yksinäiseltä, mutta onhan hänellä yhtälailla mahdollisuudet tulla mukaan porukkaan, mikäli haluaa. Mietin joskus, onko hänellä elämässään oikeasti läheisiä ihmisiä, koska näen, että hänen tulisi voida puhua jollekin. Töissä hän ei selvästikään halua purkaa tunteitaan. Hän ei selvästikään haluaisi olla vaivaksi. Joskus Ritva säälittää minua, koska tuntuu olevan liian kiltti, vaikka varmasti hän huomaa muiden epäkunnioittavankin käytöksen ympärillään. Toisaalta hänen pomonsa joskus uskoutuvat hänelle monenlaisissa asioissa, koska tietävät, että voivat luottaa Ritvaan.”
Ritvan oma kokemus työstään voi olla hyvinkin tämän suuntainen:
”Taas yksi päivä, jolloin minä olen näkymätön. Pitää hymyillä, olla edustava, mutta kukaan ei oikeasti tunne minua. Kukaan ei ole minusta suuremmin kiinnostunut, enkä sinänsä ihmettelekkään, sillä onko minulla paljoa annettavaa, muuta kuin suoritukseni. Täällä ei arvosteta sitä mitä minulla olisi oikeasti annettavaa. Ryhmätilanteissa minulla herää monesti ajatuksia, mutta jään kiinnittämään huomiota vaikkapa ryhmädynamiikkaan tai jonkun eleeseen tai äänensävyyn, jolloin ajatus harhailee. Uppoudun miettimään miksi toinen käytti sellaista elettä.
En koe sitä mielekkääksi osallistua kilpalaulantaan, jossa äänekkäin, nokkelin ja vikkelin saa äänensä kuuluviin. Olen mieluummin näkymätön kuin stressaan noissa kilpailutilanteissa sitä miten ääneni kantaa muiden yli, punastunko ja sanonko asiani oikeassa kohdassa. Jotta pystyisin siihen, minun tulisi suuttua ja olla poissa tolaltani, sillä kyllä minussa poweria löytyy tarpeen vaatiessa. Kiihtyminen vain rasittaa minua todella paljon, vie voimat pitkäksi aikaa. Se ei ole sen arvoista. Olen kauan sitten tehnyt rauhani sen suhteen, että pysyn mielummin tasapainossa kuin lähden kilpailemaan. Minä itse tiedän että minussa on syvyyttä ihmisenä ja näytän sen kyllä mikäli siihen annetaan tilaa, koen tulevani ymmärretyksi ja luotan ihmisiin ympärilläni.
Olen oppinut pitämään tunnetilani omana tietonani, vaikka joskus se näkyykin että jotain on meneillään. Ihmiset pitävät minua varmasti ihan hermoheikkona! Se näkyvä osa on kuitenkin vain jäävuoren huippu ja olisi melko mahdotonta selittää kokemukseni työympäristössäni. Siihen liittyy niin monia seikkoja, joista tilanteet koostuvat. Se, miten joku katsoi minua viime juhlissa, se miten joku puhui kollegani päälle kokouksessa, se miten joku komensi toisia äänensävyllään, vaikka ymmärränkin, että hänellä oli stressiä. Nämä kaikki muotoutuvat tunteelliseksi ja ennakoivaksi suhtautumiseksi tätä henkilöä ja näitä tilanteita kohtaan, joka on kaikkea muuta kuin neutraalia.
Muodostamani erilaiset skenaariot toisinaan valvottavat minua öisin. Ne herättävät voimakkaita tunnetiloja kun mietin miten huominen kokous menee ja miten valmistaudun erilaisiin skenaarioihin. On helpompaa pystyä reagoimaan tilanteisiin silloin kun niihin on jotenkin osannut jo valmistautua. Tuo henkilö itse tuskin tiedostaa sen miten hän on tullut luoneeksi monimutkaisen lähtökohdan kohtaamisellemme, ja tiedostan että tämä on ”vain” minun näkökulmani. Muut ovat varmaankin vahvempia, koska he eivät tunnu välittävän tapahtumista. Naurahtavat ehkä vain ja puhuvat sitten kahvitauolla sitä keskenään. Olen oppinut pitämään tämän prosessoinnin omana tietonani jo vuosien ajan. Osaan tasapainottaa itseni, mutta tarvitsen siihen oman rauhani.
Käyn töissä lähinnä siksi, että niin kuuluu tehdä ja koska se antaa minulle hyödyllisyyden tunteita, vaikken koekkaan että minua arvostetaan tarpeeksi. Teen yleisesti vähän enemmän kuin mitä jaksaisin, ja kompromisseeraan herkästi omat menoni ja tarpeeni jos minulta pyydetään palvelusta. Toivoisin vain, etten vaivautuisi jos saan huomiota, sillä kaipaisin tunnustusta kuitenkin. Ehkä kuitenkin melko neutraalilla tavalla, joka ei saa minua ylitunteelliseksi, sillä en koe sitä sopivana kyynelehtiä työympäristössä ja nolostun. Aiheutan sillä kaikille nolon tilanteen ja huomaan miten muut kiusaantuvat, eivät osaa suhtautua.
Vertaan itseäni liikaa muihin ja koen herkästi huonommuutta siitä. Yritän työlläni ja uhrautuvaisuudellani palvella yrityksen asiaa mahdollisimman hyvin. Minulle se on kunnia-asia, vaikka tiedän että minun pitäisi priorisoida omaa aikaanikin enemmän. Lepään sitten lomalla. Muutaman kerran olen ollut masentunut ja alamaissa työstressin takia, mutta olen selviytynyt niistäkin kohtuullisesti. Hitaasti työstän omaa sisäistä tasapainoani eteenpäin. Koen olevani onnellinen, mutta tiedostan että minussa on potentiaalia paljon enemmänkin kuin mitä ilmennän tällä hetkellä. Se tavallaan harmittaa minua taustalla jatkuvasti.”
Mihin kiinnitit huomiosi?
Tutkipa nyt, mihin kiinnitit huomiosi tätä lukiessasi – huomasitko esimerkiksi sen, miten monta vahvuutta Ritvalla on? Vai keskityitkö siihen hienoisesti noloon tunteeseen, mikä herää tilanteessa, missä ei osaa toimia. Hyödynnetäänkö Ritvan vahvuuksia työtehtävissä täydestä? Todennäköisesti ei lähimainkaan, sillä hän leimautuu liikaa kiltteytensä kautta tietynlaiseksi persoonaksi. Mikäli Ritva näkisi itsensä minun silmieni kautta ja saisi edes osasta vahvuuksistaan kunnolla kiinni, hän voisi olla todella täysin eri tavalla arvokas työpaikalleen.
Opi lisää herkistä ihmisistä yrityksen voimavarana
Tule mukaan ilmaiseen webinaariin ti 13.6. klo 8 kuulemaan lisää siitä mitä voidaan tehdä kyseisenlaisen dynamiikan muuttamiseksi. Ilmoittaudu mukaan. Myös jälkitallenne tulee kuultaviin.
Suvi Savolainen
Kirjoittaja on ihmistuntija, joka tekee tutkimusta laajennetusta empatiasta väylänä syvemmäntasoisiin tunnekokemuksiin, ja miten sen avulla voidaan vaikuttaa työhyvinvointiin.