Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

ketterät menetelmät

Hyvin valmisteltu PI-suunnittelu on puoliksi tehty

PI-suunnittelu on kahden työpäivän mittainen, kasvokkain tapahtuva suunnittelutapahtuma, jossa toteutustiimit suunnittelevat ja sitoutuvat liiketoimintatarpeiden mukaiseen 8-12 viikon kokonaisuuteen eli inkrementtiin. PI-suunnittelu toimii SAFen toimitusjunan sydämenä ja tavoitteena on optimoida kokonaisarvovirta asiakkaalle.

Kirjoittaja Pauli Husa toimii SAFe-junassa RTE:nä (Release Train Engineer) ja kertoo kokemuksistaan PI-suunnitteluun liittyen:

“PI-suunnittelun valmisteluissa päätehtäväni on ottaa liiketoiminnan edustajat vierihoitoon, varmistaakseni toteutustiimeille riittävästi laadullista sisältöä seuraavalle inkrementille. Opastan kädestä pitäen heille monia ketterään kehitykseen liittyviä toimintamalleja, sillä heidän kokemuksensa perustuvat pitkälle vesiputousmalliin. Vanhasta toimintamallista poisoppiminen tarkoittaa tiimien jatkuvaa valmentamista, koska toimintatavat lipsuvat helposti takaisin vanhaan ellei hyötyjä ketterästä kehittämisestä, sen perusasioista ja skaalautumisesta pidetä jatkuvasti mielessä. Usein esimerkiksi luullaan kokousten määrän ja kontrollin lisäämisellä saavutettavan parempaa tulosta, vaikka päätöksenteon vieminen toteutustiimeille aina viimeistä tiimijäsentä myöten voisi edesauttaa tekemistä paljon paremmin.

Laadukkaan sisällön saaminen PI-suunnitteluun vaatii panostusta siihen, että toteutettavat asiat ovat prioriteettijärjestyksessä, jolloin toteutustiimit tietävät mitä tehdä ja kuinka paljon työtä toteutus vaatii. Jos toteutustiimi joutuu kysymään selvennyksiä, muodostuu työn tekemiselle esteitä ja työn virtaus keskeytyy. Tällöin voidaan joutua aloittamaan jokin muu työ ja ensimmäinen työtehtävä jää kesken tai työn tekeminen pysähtyy kokonaan. Esteiden poistamisessa Scrum Mastereiden työpanosta tarvitaan enemmän ja selvittelytyöhön sidotaan jälleen yksi ihminen lisää.

PI-suunnittelussa lyödään lukkoon se, mitä tiimit sitoutuvat edistämään seuraavan inkrementin aikana, joten pohjatietojen tulee olla kunnossa suunnittelun alkaessa. PI-suunnittelu on tehokasta, kun ketterän kehittämisen perusasiat ovat hallussa kaikilla toteutustiimin jäsenillä ja liiketoiminta tietää kuinka toteutustiimien tuotoksen skaalautuvat ylöspäin sekä miten riippuvuudet toteutustiimien välillä huomioidaan että kuinka sisältö aikataulutetaan. Tällöin tiimien on helpompi sitoutua toimittamiseen keskittymällä työn virtauksen ylläpitoon sekä tiimin toimimiseen kokonaisuutena. Näin koko toimitusjuna pysyy vauhdissa, työtyytyväisyys on korkealla ja tulokset puhuvat puolestaan.

Monet junamme haasteet ovat vielä ns. alkuvaiheen haasteita. Toteutustiimi ja asiakas kuitenkin odottavat toimitusjunan liikkuvan vauhdikkaasti, toimittaen laadukasta sisältöä ja saavan aikaan sen mitä on luvattu. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan kokenutta, ehkä jopa useampaa valmentajaa, joka muistuttaa päivittäin ketterästä kehittämisestä, sen metodeista ja käytännöistä siten, että asiat juurtuvat tekemisen uudeksi kulttuuriksi. Vanhasta poisoppiminen on paljon vaikeampaa kuin uuden omaksuminen – mikä onkin suurin haasteemme.

Kulttuurimuutos vie aikaa ja tarvitsee onnistumisia, joita juhlistetaan joka kerta!”

Tule oppimaan lisää SAfe-menetelmästä ja sen tehokkaasta hyödyntämisesta Leading SAFe 4.5 –kursseille.

Kevään seuraavat kurssit
20.2.2018 Helsinki
27.3.2018 Helsinki
24.4.2018 Tampere
13.6.2018 Helsinki 

pauli husa 2

Pauli Husa

Pauli Husa on CGI:n SAFe-konsultti. Urallaan hän on toiminut eri SAFe rooleissa vakuutus- ja lääkealan yhtiössä ja IT-yrityksissä käsittäen mm. Scrum Master, Product Owner, Release Train Engineer ja LEAN Coach –roolit. Ketterät menetelmät ovat olleet Paulin käytössä jo yli vuosikymmenen ja kokemus on osoittanut kuinka ketterillä menetelmillä saadaan aikaan tuloksia. Ketterää polkua aloittavalla yrityksellä on hyvä olla mukana kokeneempi coach, joka voi osoittaa polulla olevat sudenkuopat ja pitää asiakasta kädestä kiinni.