Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

Johtaminen, Oman osaamisen kehittäminen

Lupa olla aito – myös johtajana

Perinteisten teorioiden johtaja on kapteeni tai kapellimestari, joka näyttää organisaatiolleen määrätietoisesti suuntaa. Viime vuosina käsitys johtajuudesta on kokenut vallankumouksen. Nykyajattelun mukaan johtajan ei kannata olla liian vahva ja varma.

Olen viime vuosina joutunut perusteellisesti ravistelemaan näkemyksiäni hyvästä johtajuudesta, kun olen opiskellut neurotieteitä ja psykologiaa. Uuden tutkimustiedon perusteella rohkaisen kaikkia esimiehiä haastamaan omaa tapaansa johtaa. Uuden aallon johtamiselle on nyt tilausta. Johtamistavan muutoksella voi olla merkittävä vaikutus organisaation energiatasoon, henkilöstön luovuuteen ja sitä kautta yritysten uusiutumiskykyyn ja menestykseen. Nostan esiin kolme keskeistä teemaa.

1: Vahva itsetuntemus

Jos et tunne itseäsi, miten voisit auttaa muita? Hyvä johtaja tutustuu perinpohjaisesti omiin tunteisiinsa, motiiveihinsa, maailmankuvaansa ja uskomuksiinsa. Hän reflektoi ja kyseenalaistaa itseään. Hän on sinut omien tunteidensa kanssa ja osaa siksi arvostaa muita. Muiden onnistumiset antavat hänelle virtaa, ja hän sallii myös erehtymisen. Luovuus pääsee kukoistamaan, kun virheitä ei pelätä ja jokaisella on lupa olla oma itsensä.

2: Lupa olla hämmentynyt

Karismaattisuus on kokenut inflaation. Johtaja ei aina pysty kontrolloimaan nopeasti ja arvaamattomasti muuttuvia tilanteita. Asiat eivät tapahdu käskystä tai lineaarisesti eikä muutos ole matka pisteestä A pisteeseen B. Esimiehen kannattaa antaa itselleen ja organisaatiolleen lupa hämmentyä. On uskallettava ottaa aikalisä, kysyä ja tutkia vaihtoehtoja. Kokonaisuuksien hahmottamisessa auttaa systeemiajattelu. Johtaja on kapteeni, joka joutuu yhdessä miehistönsä kanssa navigoimaan sankassa sumussa. Liiallinen varmuus ja karismaattisuus voi johtaa laivan uppoamiseen.

3: Kyky olla läsnä

Perinteisesti ajatellaan, että johtaja on aina pari askelta edellä ja varmistaa sillä yrityksensä hyvän tulevaisuuden. Totta, mutta johtajan on oltava myös ”tässä ja nyt”. Kun esimies pysähtyy, keskittyy läsnäoloon ja nykyhetkeen, hän tekee arvokkaita löytöjä. Vastaukset ja onnistumisen avaimet löytyvät usein läheltä ja tästä hetkestä. Tulevaisuus tehdään tämän päivän tiedoin ja kohtaamisin.

Aitous vapauttaa

Läsnäoleva ja aito esimies luo ympärilleen rennon ja turvallisen ilmapiirin. Silloin henkilöstö kokee, että heillä on lupa kokeilla, erehtyä ja etsiä luovia ratkaisuja. Ihmiset ottavat vastuuta, toimivat rohkeasti ja itsenäisesti.

Suomessa tulosta on opittu tekemään numeroiden, prosessikuvausten ja selkeiden strategiasuunnitelmien avulla, ja teknis-taloudellinen osaaminen on johtamistutkintojen keskeistä sisältöä. Johtajat ovat vahvoja managereita, leadership on vielä lapsen kengissä. Tulevaisuuden johtamisessa painottuvat psykologinen osaaminen ja systeeminen ajattelu sekä rohkeus olla aito ja avoin.

Tutustu The Integrated Leader -ohjelmaan

Henley Business Schoolin The Integrated Leader -ohjelma tuo Suomeen täysin uudenlaisen tavan kehittää johtamista. Ohjelma keskittyy johtajan itsereflektointiin, systeemiseen ajatteluun ja konstellaatioihin. Näillä innovatiivisilla menetelmillä saadaan aikaan merkittäviä muutoksia johtamiskulttuurin kehittämisessä.

Johtamiskulttuurin muutos edellyttää itsereflektointia. Kun johtaja lisäksi hyödyntää systeemisiä konstellaatioita, organisaatio pääsee kehittymään ja kasvamaan. Organisaatiossa tehdään parempia, ketterämpiä ja oikeudenmukaisempia päätöksiä.

Ohjelma on suunniteltu kokeneille johtajille, jotka ovat kiinnostuneet kehittämään itseään ja oman organisaationsa johtamista. Sisältö sopii erinomaisesti myös mm. coacheille, HR-päättäjille sekä johdon konsulteille.

Lue lisää The integrated Leader ohjelmasta ja katso videolta lisää!

Annu DSC_4440.png

Annu Matula

Kirjoittaja on Henley Business School Finlandin toimitusjohtaja. Annun intohimona on yritysjohdon kehittäminen ja suomalaisen kilpailukyvyn parantaminen. Suurimman osan urastaan hän on toiminut konsultoinnin ja koulutuspalveluiden asiantuntija- ja johtotehtävissä. Annulla on yli 30 vuoden kokemus monipuolisista liikkeenjohdon koulutuksista. Työuransa aikana hän on suunnitellut ja toteuttanut lukuisia strategisen johtamisen, henkilöjohtamisen ja muutosjohtamisen kehittämisohjelmia. Lisäksi hän on erikoistunut ura- ja executive tason coachingiin.